Puistossa yöllä

[Seiichi Takedo]

Mies käveli vaivalloisesti puistossa, välillä nurmikolla, välillä hiekkatiellä. Kävely oli todellakin kömpelöä, johtuen alkoholin määrästä jonka mies oli juonut päivän ja illan aikana, hän varmasti sammuisi pian.
Kuu pilkotti taivaalta antaen vähän valoa epätoivoiselle matkaajalle. Seiichi ei edes tiennyt missä päin Tokyota hän oli, toisaalta ei edes välittänyt. Juominen oli parina viime päivänä ollut vain pahempaa, Seiichin mieli oli mennyt mustempaan suuntaan todella paljon. Hän ei edes jaksanut laskea päiviä siitä, kun Sugiya oli vain kadonnut hänen kotoaan eikä hän ollut nähnyt poikaa sen jälkeen.

Mies ei teinnyt oliko huolissaan vai ei, pitäisikö olla, vai unohtaa koko juttu. Toisaalta se oli hänelle se ja sama, jokainen ihminen tuotti hänelle harmia. 'Sä kuitenkin oot mun ajatuksissani..'
Seiichi käveli jo nurmikolla, edessä päin oli tiheä pusikko, jossa oli myös puita ja pienistutuksia. Hän onnistui kompastumaan yhteen pieneen puskaan ja kaatui isompien puskien kohistessa niiden taakse. Kädessä ollut alkoholipullo lensi vähän matkan päähän ja sen sisältö alkoi valumaan maahan. Hän ei enään saanut itseään ylös maasta, koska oli sammumispisteessä. Seiichi jäi siis paikoilleen makoilemaan ja oletti maailman pyörivän huimauksesta johtuen.

Hän sulki silmänsä ja koitti nostaa kädet kasvojensa eteen, koska kuu loisti suoraan niihin saaden hänen valkoiset hiuksensa hohkamaan. Sekin oli kuitenkin toivotonta, joten Seiichi hengitti rauhallisesti ja tulisi heräämään aamulla samasta paikasta, toivottomassa kunnossa.

[Sugiya Kuroda]

Sugiya oli ollut yhden puolituttunsa luona myöhään. Takumi oli ihan mukava tyyppi, ehkä vähän liian itsekeskeinen, puhui hieman liikaa Sugiyan makuun ja nauroi välillä kummallisille asioille mitkä eivät naurattaneet häntä. Mutta muuten ihan mukavaa seuraa, tai niin hän yritti itseään vakuuttaa. Joillekkin riitti että nyökytteli ja ynisi jotain takaisin keskustelun pitimiksi. Ei hän pirullakaan pystynyt huijaamaan itseään että olisi parin viikon sisällä saanut itselleen ystäväehdokkaan. Sillä hetkellä seura oli ollut enemmän kuin lohduttavaa, tilanne oli taasen kiristynyt kotona ja hänen siskonsa oli kiljunut päin naamaa että ei jaksanu katella Sugiyaa silmissään. Kävihän se. Enemmän kuin hyvin. Aivan loistavasti. Hänellähän oli elämää kotinsa ulkopuolella.... ehkäpä ei.

Tokion yö ei ollut hiljainen, eniten Sugiyaa huoletti satunnaiset vastaankulkijat, mutta puisto vaikutti aika hiljaiselta. Hän käveli rauhassa hiekkatietä pitkin, kädet tummanvihreän hupputakin taskuissa, hiukset auki ja vähän silmillä. Hän oli nipsaissut itse latvoja vasta lyhyemmäksi ja latvat tuntuivat oudoilta sormissa. Hän tykkäsi pitää tukkansa pitkänä ja sellaisena se pysyisikin. Mustien melko löysien farkkujen lahkeet olivat hieman liian pitkät, mutta se ei haitannut. Lahkeet peittivät sen miten kuluneet lenkkarit hänen jalassaan olivat vaikkakin lahkeet olivat värjääntyneet teiden pölystä melkein harmaaksi. Hän harvemmin jaksoi omasta ulkonäöstään pitää huolta.

Kävellessään hän oli varma että näki jotain liikettä kauempaa. Vaaleatukkainen mies näkyi kulkevan vaikeasti ja pian kaatui pusikkoon. Toinen näytti tutulta ja hän seisahtui paikalleen kunnes tajusi ketä mies muistutti. Kasvoja hän ei nähnyt niin kaukaa mutta harvalla oli noin valkoiset hiukset.. Sydän jätti yhden lyönnin väliin ja hän otti jalat alleen. Hän juoksi sinne minne mies oli kaatunut ja pysähtyi vähän matkan päähän sydän hakaten.
"Ei kamala missä kunnossa sä oot..." hän sanoi ääni väristen ja kompuroi Seiichin vierelle ja kumartui niin että näki toisen kasvot. Kyllä oli se sama mies, hän tunnisti toisen muutenkin, mutta ainakin nyt oli varma.
"Hei ootko sä tolkuissas vai et?" Sugiya koetti varovaisesti. Ei sitä tiennyt jos mies ei haluaisi edes nähdä häntä kun hän häipyi sillä tavalla. Mutta hän ei ollut osannut hoitaa lähtöään muuten. Hän vihasi sanoa minkäänmuotoisia jäähyväisiä.

[Seiichi Takedo]

Mies kuuli epämääräistä, muminalta kuulostavaa puhetta. Korvissa se vika kuitenkin oli, sillä alkoholi teki mitä teki. Hän raotti silmiään ja huomasi jonkun tummahiuksisen ollen kumartuneena hänen puoleensa, kysyen ehkä jotain voinnista. Omasta mielestään Seiichi nyökkäsi, mutta tosi asiassa hän oli ravistanut päätänsä, hän ei todellakaan ollut tolkuissaan.
Seiichi avasi silmänsä kunnolla, mutta näki vain sumeasti, kohotti epätoivoisesti kättänsä nuorukaisen puoleen, tajuten toisen olevan Sugiya. Käsi hakeutui nuoremman poskelle, hipaisi sitä hetken ajan, kunnes käsi laskeutui takaisin miehen viereen.

"Mitä sä täälä teet?" Seiichi kysyi hitaasti mongertaen, nousi istumaan ja veti Sugiyan kömpelösti syliinsä. Saman tien hän kuitenkin kaatui takaisin selälteen, poika mukanaan. Hän kirosi sitä, mutta nyt ei ainakaan päässyt ylös. Mies lopetti toivottomat yritykset ja tyytyi pitämään käsiään pojan ympärillä. Mitään muuta hän ei osannut sanoa, kuin mitä oli sanonut aikaisemmin, hän ei halunnut sanoa muuta, tahtoi vain tuntea pojan lähellään hetken ajan.
Seiichi huokaisi ja sulki taas silmänsä, alkaen antautumaan sammumiselle. Sekin oli hänelle yksi ja sama, sillä Sugiya oli varmasti tällä kertaa vain hänen mielikuvituksensa tuotetta. Poika oli lähtenyt mitään sanomatta, tuskin palaisi koskaan.

Sekavat ajatukset ja tunteet myllersivät miehessä kun hän yhtäkkiä työnsi Sugiyan päältään ja nousi haparoiden ylös. 'Ei..' mies ajatteli ja alkoi perääntymään.

[Sugiya Kuroda]

Silmät sentään Seiichillä aukesivat vaikka toisen katse näkyi harhailevan vähän mutta toinen ojensi kätensä ja hölmistyneenä tuijotti Seiichitä kun tämä hipaisi hänen poskeaan. Ele ei tuntunut mitenkään oudolta, ehkä toinen vain kokeili oliko hän todella siinä.
"Kävelin ja löysin sut." Sugiya huokasi yksikantaan, jättäen sen pahemmat selittelyt välistä. Mies näytti siltä että ei oikeastaan väliä mitä hän sanoisi, toinen ei tajuiaisi siitä mitään tai ei ainakaan muistaisi luultavasti enää huomenna. Olo alkoi Sugiyasta tuntua entistä enemmän todelliselta kun mies tupakan ja viinanhajuisena veti hänet syliinsä ja hän lensi mukana kumoon ja naama oli hautaantunut toisen paitaan. Hän ensin oli toisen sylissä jäykkä kuin seipään niellyt, mutta antoi sitten periksi ja rentoutui vähän vaikka olo ei ollut järin mukava. Kädet puristuivat hankalasti kylkiä vasten. Hän huomasi toisen irroittavan otettaan ja vilkaisi toisen kasvoihin kun toinen sitten lykkäsi hänet sylistään pois.
"Uuuuf..!" häneltä pääsi outo inahdus kun hän kaatui selälleen maahan, puoliksi pusikkoon ja huitoi siinä sitten risuja ympäriltään ja yritti kammeta itsensä ylös.

"Hei mitä sä nyt oikeen meinaat?" hän ärähti ja huomasi että mies oli lähtenyt petääntymään jonnekkin kauemmas. Hiukisssa törrötti pari lehteä ja poskeen oli ilmestynyt multaviiru. Maa tuntui sormissa kostealta, varmaan kastetta tai sitten vähän aikaa sitten oli satanut. Hänelle oli siinä vaiheessa aivan sama. Pusikossa haisi multa ja alkoholin haju mikä uhkusi miehestä.
"....hei ota ihan rauhassa, minä tässä.. Sugiya!" hän kokeili rauhottavasti, ei hän ollut varma miksi mies reagoi tällä tavalla, oliko sekava vai luuliko häntä joksikin aivan muuksi. Ei sitä ikinä tiennyt.

"Mä voin saattaa sut kotiin tai jotain, et sä voi tommosessa kunnossa voi jäädä tänne.." hän mutisi vaikka mielessä käväisi että varmasti ei ollut miehelle ensimmäinen kerta. Eikä varmaan viimeinenkään.
"Minne sä oikeen nyt kuvittelet meneväs?" hän tiuskaisi. "Ja mitä ihmettä sä ite hommaat täällä tämmösessä kunnossa?"

[Seiichi Takedo]

Seiichi hoki kieltäviä sanoja päässään ja yritti päästä ylös, mutta se oli edelleen todella epätoivoista. Silmät harhailivat, katse ei kiinnittynyt minnekään: se etsi vain hätäistä pakotietä tilanteesta.
Mies ignoorasi mitä Sugiya puhui, hän tiedosti toisen, mutta oliko poika hänen mielikuvituksensa tuotetta, vai oma itsensä sitä hän ei tiennyt.
"Shh!" Seiichi käski pojan olemaan vaiti ja hän nousi seisomaan tukien käsiään puuhun. Hän kumartui ottamaan vielä aukinaisen viinapullon maasta ja kohotti sen huulilleen juoden siitä aimo kulauksen.
"Mä en.. tiedä oletko sä.. mun mielikuv.. ituksen tuotetta vai.." Seiichi mongersi ja horjui uhkaavasti. Hän katsahti poikaa, mutta katse lähti heti harhailemaan. 'Ei ole oikea..' Seiichi tuomitsi asian päänsä sisällä ja rojahti polvilleen maahan. Viinapullosta hölskyi taas nurmelle ja se jäi paikoilleen kun Seiichi lähti konttaamaan kohti nuorempaa.

"Varmasti oot.." Seiichi sanoi kunnes kaatui kontaltaan Sugiyan päälle. Hän nousi hetken päästä käsiensä varaan, nekin tärisivät hillittömästi. Hiukset eivät olleet enään peittämässä punaista ja mustelmaista kaulaa: ne eivät olleet fritsuja tai minkään sekstisen aktin jälkeistä merkintää vaan kuristusjäljet.
"Mitä mä.. oon muka tehnyt.. kestääkseni.. tän kaiken..?" Seiichi kysyi ilmeettömästi. Kysymys ei antanut viitteitä oikeastaan mihinkään suuntaan. "Mä elin ihan.. rauhassa.. ja nyt sä.. oot kaikkialla.." mies sanoi. "Muutkin on kaikkialla.." hän jatkoi ja eleet alkoivat olla sellaisia, että hän sammuisi kohta.
"Sugi.. ya.." mies kuiskasi katsoi toista epätoivoisin silmin. Miksi hänen edes pitäisi elää? "Tapa mut.."

[Sugiya Kuroda]

Sugiyalle pikkuhiljaa valkeni kuinka kännissä toinen oli aivan kunnolla kun näki että toinen ei pysynyt edes kunnolla pystyssä. Kaikki hänen sanomansa taisi mennä täysin kuuroille korville ja hän oli jo valmis nousemaan ja ravistelemaan toista ja kunnolla kun toinen alkoi hoippua omiaan juotuaan pullostansa. Lisää alkoholia tuskin teki mitään hyvää mutta mitempähän nyt pystyikään estelemään, isoa miestä.
'Mitä ihmettä, mielikuvituksen tuotetta?' Toinen selvästi houraili omiaan. Poika tuijotti Seiichiä silmät suurina maaten maassa ja harkiten pitäisikö ottaa jalat alleen. Toinen saattoi olla holtiton, mutta jokin sai hänet kuitenkin pysymään paikoillaan. Ehkä se oli osittain pelkoa, mutta myös huolta siitä miten toinen tosissaan pärjäsi. Hän tuijotti typertyneenä kun toinen ryyppäsi pullostaan aimo huikan. Huulilla kareili jo 'ehkä sun ei pitäis juoda' mutta toisen hyssyteltyä aikaisemmin ja nyt puhuessa hän nielaisi sanansa.

Hän puisti päätään toisen selityksille ja säpsähti miehen rojahtaessa maahan. 'Mitä se nyt?..' hän ehti paniikissa ajatella toisen tullessa kohti ja makasi hänen päällään hyvin raskaana, haisten viinalta, tupakalta ja .. kaikelta. Miksi aina piti olla näin? Ainako he tapaisivat tällaisissa merkeissä. Tosin tällä kertaa Seiichi oli pahimmassa kunnossa mitä hän oli edes nähnytkään. Siitä hän vakuuttui viimeiseksi kun hän näki miehen kaulan ja melkein parkaisi. Suusta pääsi hätääntynyt inahdus ja hän ojensi kättään varovaisesti toisen kaulalle varoen sinipunaisia jälkiä.
"Kuka tän sulle teki?" Hän älähti ja varmaankin näytti siltä että oli juuri purskahtamassa itkuun. Kuka ihminen teki tällaista toiselle ja miten Seiichi oli jotutunut tällaiseen jamaan. Oliko kuristaja vielä lähellä ja kauan toinen oli ollut tässä? Hän olisi voinut luulla että kyseessä oli fritsu, mutta hämärässäkin näki että jälki kiersi koko kaulan. Ihan kun toista olisi kunnolla yritetty saada henki pois, häntä ihmetytti miten toisessa yhä henki pihisi, sen verta pahannäköiset jäljet olivat.
"Ei helvetti.. mitä sää oikein puhut?" Sugiya yritti kysyä toiselta ja hieman siirtyä kauemmas toisesta, pois toisen alta. Vaikka Seiichi tuki itseään omien käsien varaan, suurinosa toisen painosta lepäsi hänen päällään.
"Mun on vaikee olla, siirry vähän.." hän valitti, hän oikeastaan vain halusi kauemmas sillä toisen epätoivoinen katse tuntui liian lävistävältä ja anovalta. Mitä toinen kuvitteli hänen voivan tehdä tämän vuoksi?

'Tapa mut' Se viisi syvältä.. Mielessä häivähtivät vanhempien kasvot, siskon halveksunta.. vanhempien kuolema. Sugiya puri huulensä yhteen tiukaksi viivaksi ja veti syvään henkeä. "Tapa sut?" Hän läimäisi avokämmenellä toista poskelle. Hän tiesi että toinen oli aivan hajalla, mutta tuo oli viimeinen asia mitä hän miehen suusta halusi kuulla.
"MITÄ SÄ KUVITTELET MULTA PYYTÄVÄS?" Hän huusi päin toisen naamaa ja toivoi että toinen tulisi järkiinsä. Hän ei ollut mitään, ei hänellä ollut mitään merkitystä tuonkaan miehen elämässä. Humalaisen hourailuja.

"JOS SINUA EI OIS KOSKAAN SYNTYNYT, ÄITI JA ISÄ ELÄISI! PAINU HELVETTIIN PENIKKA ÄLÄKÄ TUU TAKASIN!"

[Seiichi Takedo]

Mies ei enään katsonut Sugiyaan päin, vaikka olikin aivan toisen yllä. Sugiya oli pieni, ja viaton.. Alitajunnassaan Seiichi tiesi, että tulisi pilaamaan pojan, tärvelemään toisen. Oli se mielikuvitus-Sugiya tai ei.
Valkohiuksisen katse harhaili takaisin poikaan kun toinen inahteli ja läppäsi nuoremman käden pois, horjahtaen sivulle. Hetken aikaa kasvot olivat nurmikossa, kunnes hän pääsi makaamaan selälleen. Hän ei vastannut Sugiyan kysymykseen, hänellä ei ollut syytä siihin.

Tosi asiassa miehen oma isä oli löytänyt hänet aiemmin päivällä ja lähes kuristanut hengiltä, kun he olivat tapelleet. Tapaus päätyi sikäli onnellisesti, että tappelu päättyi kun Seiichi oli pahasti häviöllä ja isä katosi taas.
Valkohiuksinen painoi katseensa ja nuokkui taas sammumisen rajamailla. Hän siirtyi vielä vähän kun Sugiya kehotti, silllä hän oli todella lähellä toista. Jos mies olisi selvinpäin se lähelläolemisen raja olisi ollut jo ylittynyt metrillä.

Yhtäkkiä Seiichi tunsi läimäisyn poskellaan ja se herätti hänet horroksestaan todellisuuteen. Vaikka lämäisy sinäänsä ei tuntunut missään, se tuntui että Sugiya oli lyönyt häntä. Seiichi pysyi hiljaa, känniset aivot eivät vieläkään käsittäneet mitä poika oli juuri tehnyt. Ja nyt nuorempi vielä huusi, täyttä kurkkua.
Seiichi ei kertakaikkiaan voinut sanoa mitään. Vaikka kuoleminen oli varsinkin tällaisina aikoina mielessä, hänen nähtyä isänsä, oli ollut ehkä väärin pyytää Sugiyaa tappamaan hänet. Vai oliko? Ei hän ainakaan uudestaan ehdottaisi jos Sugiya alkaisi käyttäytymään samalla tavalla. Pieni omahyväisyys nousi Seiichin sisältä: lyöminen ja huutaminen kuuluivat vain ja ainoastaan hänelle.
Seiichi ei tajunnut olevansa lähes murtumispisteessä, vielä vähän höykytystä, niin hän itkisi kuin pikkulapsi. Ei tehnyt hyvää juoda alkoholia ja käyttää sen kanssa huumeita samanaikaisesti.

"... Sugi..." mies aloitti, mutta painoi sitten päässä. Henkinen kipu lyömisestä tuntui vieläkin. Kovana.
'Mä en tiedä elämästä mitään..' hän ajatteli, kiersi kätensä vieressä seisovan Sugiyan jalkojen ympärille. "Mennään kotiin.." Seiichi sanoi. Sanat olivat ehkä hieman ajattelemattomia, mutta hän ei kerta kaikkiaan pystynyt ajattelemaan muuta. Olisi parempi nukkua ja herätä aamulla tyypillisenä omana itsenään.
"Mennään kotiin.." Seiichi kuiskasi vielä ja hän peitti kasvonsa katsoen alemmas, koska silmistä valui jo muutamia kyyneliä.

[Sugiya Kuroda]

Sugiya hengitti raskaasti sisään ja ulos, tuntien kuinka veri kohisi suonissa kuumana. Oli se kumma kun pari sanaa saattoi tuoda pintaan niin paljon muistoja ja tuoda sen saman turhaumuksen mieleen miksi itse ei muistanut. Toisen katse ja sanat jäivät kaikumaan haamuina mieleen eikä hän saanut niistä täysin otetta. Mitä Seiichi yritti oikein hänelle sanoa? Mitä hänen kuuluisi lukea rivien välistä ja miksi toinen tuntui siltä kuin olisi kaivannut häntä luokseen. Taisi sekin olla vain jotain kuvittelua. Oliko hän naurettava?
Häntä houkutti kovasti muksia toista pienillä nyrkeillään pitääkseen vaan toisen hereillä, toinen uhkaavasti näytti taas olevan sammumaisillaan, mutta läpsäisyllä oli toivottu vaikutus. Ehkä toinen tajuaisi että miten kamalalta hänestä mahtoi tuntua.. tai no miksi tietäisi sillä eihän toinen loppujen lopuksi tiennyt hänestäkään mitään.

Sugiyasta tuntui kummalta kun toinen puhutteli häntä niin helposti nimeltä.. Sugi kuulosti melkein lempinimeltä vaikka tilanne oli aika kamala ja toinen näytti että olisi vedetty läpi oman henkilökohtaisen helvettinsä ja jokin hänen sydämessään suli ja kun toinen sanoi 'mennään kotiin'. Seiichin kämpille? Tottakai, pöljäkö hän oikein oli. Loistava ajatus olisi varmaan viedä humalainen iso mies siskon kämpille. Hän pystyi kuvittelemaan tämän ilmeen ja melkein hymyili. Hän vajosi polvilleen ja yllätyksekseen huomasi että toisen poskilta valui kyyneliä ja oli saada sätkyn.
"...Se-se-seiichi!" hän änkytti ja mietti että pitäisikö hänen halata toista, pyyhkiä hellästi kyyneleet vai vain jättää ne huomiotta. Hän laski sitten kätensä toisen olkapäälle äijämäisesti ja taputti sitä kömpelösti.
"...Tuota hei anna mä autan sut ylös.. Mä.. Mä tuun. Mennään kotiin." hän mutisi ja tarttui toista käsivarresta ja heilautti toisen käden olalleen vaikka toinen mies oli häntä paljon pitempi ja raskaampi. Käden hän länttäsi toisen selälle ja auttoi toista ylös. //oletan tässä nyt että se pääsi ylös eikä kämmännyt maahan, muutan tätä jos sitä suunnittelet XDD //

Sugiya oli varma että kuuli kauempaa puheensorinaa ja varautuneena tihrusti tielle päin kaikki astit valppaina. Ihmisiä oli ehkä kolmisen kappaletta ja alkoholiakin oli varmaan nautittu voluumista päätellen.
"oota tuolla on joitain.." hän mutisi Seiichille ja suurin halunsa oli välttää kaikenlaista kontaktia.. Ei sitä tiennyt keihin törmäisi tähän aikaan yöstä.

[Seiichi Takedo]

Vaikka Seiichi oli kännissä, häntä hävetti kun Sugiya oli huomannut hänen kyynelensä.. Jokin sanoi sisällä, että asian ei pitäisi mennä näin päin, ei milloinkaan. Kuitenkaan pojan sanat eivät auttaneet vaan kyyneleitä valui enemmän miehen silmistä; hän oli todella pohjamudissa.
Seiichi nousi ylös kun Sugiya auttoi: se varmasti näytti hyvin kömpelöltä ja typerältä. Tämänkään asian ei pitäisi mennä näin päin. Hän horjui hetken paikoillaan, nuoremman tukemana ja koitti totuttaa silmiään vallitsevaan ympäristöön ja pimeyteen, vaikka puistossa oli toki valojakin.

Seiichi oli jo summamutikassa valitsemassa edes jotain suuntaa, josta lähtisi kotia etsimään, vaikka Sugiya saattoi tietää suunnan paremmin. Se todellakin jäi vain aikeeksi kun Sugiya käski hänen odottaa. Normaalisti Seiichi ei olisi todellakaan tehnyt niin, vaan lähtenyt lampsimaan edes johonkin suuntaan ja pistäisi tupakaksi.
Känni oli hieman laskenut jo ja valkohiuksinen pystyi erottamaan kulkijat pimeydessä, sekä heidän äänensä. Ne olivat yllättävän tuttuja. Ja hän oli Sugiyan kanssa jo tien läheisyydessä, ei enään aluskasvillisuuden seassa, sen verran he olivat liikkuneet ennen kuin hän tahtoi kotiin.
Mies huomasi kuinka lähenevästä porukasta osoiteltiin pojan ja hänen suuntaan: yhtäkkiä alkoi naurunremakka.
"Mitä se meijän diileri oikein tommoseen seuraan on hakeutunut? Niin babyface-poika.." joku miehistä nauroi ja muut yhtyivät siihin. Seiichi ei jaksanut välittää vaan käänsi katseensa. Porukassa oli siis joitain, jotka Seiichi tiesi ja päinvastoin.
"Vitun runkku etkö sä aijo vastata?" mies huusi ja lähti harppomaan heitä päin uhkaavasti. Seiichi kirosi hiljaa ja käänsi katseensa tulijaan.
"Mulla ei vittuakaan kiinnosta nyt mitä asiaa sulla on mulle.." Seiichi älähti takaisin ja mies, joka oli tullut jo 'kosketusetäisyydelle' tarttui häntä paidanrinnuksesta nostaen ylemmäs.
"Jos sä tahdot että mä toimitan sulle kamaa jatkossa niin sä vastaat mulle etkä vittu rupea käyttäytymään ku joku teiniangsti!" mies uhosi ja retuutti Seiichiä kunnes tyrkkäsi toisen selälleen maahan, Sugiyan samalla.
"Mä pystyn pilaamaan sun elämän täysin, vielä enemmän kuin se nyt on. Sä tiedät kenen yhteystiedot mulla on." mies sanoi ja kääntyi kannoiltaan, viittasi toiset mukaansa. Seiichin silmissä välähti pelko, sillä hän todellakin tiesi ketä mies tarkoitti.

Tökerösti penkkiin nojaten valkohiuksinen nousi ylös ja katsoi muualle. Pieni tuulenvire kävi ja heilutti hänen hiuksiaan. "Mä pystyn käveleen itte." hän sanoi rauhallisena ja lähti kävelemään, heikosti mutta varmasti, suuntaan jossa tiesi kotinsa olevan.

[Sugiya Kuroda]

Toinen ei onneksi nojannut häneen aivan koko painollaan ja hän pysyi pystyssä vaikka toinen huojui hieman kömpelösti hakien tasapainoaan. Sydän hakkasi jossakin kurkun tienoilla ja kun hän tajusi että porukka tunnisti Seiichin jotenkin, ensimmäinen ajatus oli juosta pakoon. Se tarkoittaisi sitä että hänen pitäisi repiä vanhempi mies mukanaan. Jos Seiichi ei innostuisi ajatuksesta tai ei tajuaisi minne hän yrittäisi häntä repiä ja jäisi siihen paikalleen tönöttämään olisi sama kuin hän yrittäisi repiä sarvikuonoa mukanaan. Ainakin tälläisen kuvan hän oli miehen luonteenlaadusta saanut ja mielessään hän huokasi ja odotti lihakset jäykkinä mitä tulevan piti.
Naurunremakka ei kuulostanut järin ystävällismieliseltä ja kommentti hänestä sai naaman punertumaan ja hän sitten säpsähti kun yksi miehistä lähti uhkaavan näköisesti harppomaan heitä kohti. Tätä ei tainnut miellyttää Seiichin vaitonaisuus eikä töykeä vastaus. Sugiya huusi hädissään kun tyyppi nosti Seiichin kauluksesta noin vain. // Aika äijä! // Hän ei tiennyt mitä tehdä, mutta ei ehtinyt kauaa panikoida ennen kun huomasi makaavansa itse maassa ja maistavansa hiekan suussaan ja toista poskea kuumotti kivusta. Hiekka oli raapinut poskeen makeat naarmut. Hän irvisti ja kampesi itsensä ylös. Tämäkin näkyi olevan kuin piste iin päälle tälle illalle, varsinkin Seiichin kohdalta joka näkyi taas sulkeutuvan itseensä kuten yleensä. Toinen lähti kävelemään johonki suuntaan, pysyen kuitenkin näemmä pystyssä ja Sugiya huokaisi.

"...sä meet väärään suuntaan..?" Hän huusi varovaisesti ja toivoi että toinen ei kyrpiintyisi kommentista vielä enemmän. Hän hölkkäsi toisen kiinni ja nieleksi. Äskeinen oli ollut hänelle itselleenki järkytys. Mielessä pyörivät miehen sanat siitä miten tämä pystyisi pilaamaan Seiichin elämän täydellisesti. Kenestä tämä oli mahtanut puhua? Mies oli mahtanut olla joku huumeitten välittäjä itsekkin, varmaan korkeammalla pallilla istumassa mitä Seiichi. Tuntui edelleen ahdistavalta ajatella että miehellä oli mitään tekemistä huumeitten kanssa, mutta välillä hän oli nähnyt jo toisen pupillien koosta että toinen oli vetänyt vähän muutakin kuin pulkkaa..

"Mä en oo ihan varma, mutta eikö meidän pitäny mennä kotiin.. tai siis sun kämpille.. tai no siis niin.." hän änkytti ja koetti sitten ryhdistäytyä. Äskeinen päättäväisyys oli karissut aikalailla äkillisen välikohtauksen myötä.
"...tuolla päin on kait keskusta.." hän jatkoi ja käveli miehen rinnalla. Toisen askeleet olivat humalasta huolimatta hänen omaansa pitemmät ja hänen piti pitää hyvää tahtia päällä.

[Seiichi Takedo]

Seiichin mieli oli sekava, hän ei edes huomannut, että Sugiyan poski oli naarmuilla. Toisaalta ollessaan oma itsensä, hän ei olisi tuskin huomioinut niitä silloinkaan.
Hän käveli horjuen, tajuamatta väärää suuntaa. Oli vain päästävä jonnekin. Jos äskeinen mies ottaisi yhteyttä hänen isäänsä, olisi helvetti taas irti. Aikaisemmasta tapaamisesta ei ollut kauaa aikaa..

Sugiyan sanat hänen mielessään olivat etäiset, kuinka nuorempi yritti puhua hänelle jotain. 'Koti..' mies erotti sanan ja pysähtyi katsoen Sugiyaan. Horjunta oli pahempaa kun mies oli paikallaan. Seiichi mumisi jotain olematonta, että Sugiya olisi voinut sanoa aikaisemmin missä suunnassa keskusta on - vaikka poika oli siitä jo sanonutkin.
'Älä sano mitään enää..' mies ajatteli, äskeinen tapahtuma ja hänen kaulansa.. Ne toivat varmasti Sugiyan mieleen paljon kysymyksiä. Ja Seiichi ei edes halunnut puhua. vaan käveli mahdollisimman rauhallisesti kodin suuntaan. Äskeistä ryhmääkään ei enään näkynyt, ja mies toivoi että he saisivat olla rauhassa.

Pieni viileä tuuli heilutti Seiichin hiuksia ja pilvet alkoivat valumaan kuun eteen. Kohta alkaisi varmasti satamaan, mutta se ei miestä haittaisi. Sateessa oli vain mukavaa olla, se virkisti.
Seiichi kaivoi tupakan laukustaan, samalla meinasi kompastua kuoppaan joka oli hiekkatiellä, mutta onnistui jotenkuten pitämään tasapainonsa. Sytkärin tuli ei kuitenkaan löytänyt tupakan päätä ja Seiichi nakkasi sekä sytkärin, että tupakan menemään ärtyneen näköisenä.

He olivatkin jo puistosta pois, keskustassa, jossa oli paljon suurempi ihmisvilinä. Seiichi käveli metroasemalle, jotta voisi mennä metrolla kotiin.

//okei, jatketaan metroasemalta. Tee se siis. Sielä on kait jo yksi metroasema..//