Yöllä

[Mira Koyama]

Mira hortoili puistossa itkuisena, pidellen toista kättänsä, sillä siinä oli iso haava, joka vuosi verta. Lisäksi punainen toppi joka tällä oli, oli veressä vaikkei sitä helposti huomannutkaan pimeässä. Mustat housut olivat myöskin saaneet verta. Kenkiä Miralla ei ollut, tällä ei ollut aikaa ottaa niitä. Maa oli kostea sateesta joka oli päättynyt muutama kymmenen minuuttia sitten. Totta kai pupupojan vaatteet olivat märät, tällä kun ei ollut aikaa jäädä seisoskelemaan sateensuojaan. Punainen olkalaukku keikkui selänpuolella, sielä oli kaikki mitä tämä oli kerennyt ottamaan mukaansa.

Pupupoika käveli hoiperrellen puiston toista puolta kohden, posket tahmeina itkusta. Toista poskea kirveli inhottavasti, olihan siinä 3 haavaa, jotka olivat kyllä lopettaneet vuotamisen. Miran käsivarsissa oli erinäisiä mustelmia, pupunkorvat olivat haavoilla ja vasemmassa oli sideharsoa.
Mira hengitti raskaasti, sillä tämän oli vaikeata kävellä. Hän yritti valppaana kuunnella josko tätä seurattaisiin, mutta kaikki voimat tuntuivat menevän siihin että tämä pääsi etenemään edes jonnekin. Pupupoika ei vain enää jaksanut kävellä, vaan rojahti polvilleen maahan ja vaikeroi kivusta. Jalkapohjat ja varpaat olivat kohmettuneet ja niihin sattui todella paljon. Mira ummisti silmänsä ja irvisti kivusta, tämän olisi tehnyt mieli huutaa. "Miksi..? Miksi..?" tämä ajatteli, avasi sitten laukkunsa ja otti rauhoittavat lääkkeensä esiin, jotta voisi rauhoittua edes vähäisen. Niitä Uryû ei sentään ollut tajunnut ottaa pois. Mutta kännykän ja masennuslääkkeet kyllä. Sekä Miran vähäisimmätkin rahat.
Mira otti levystä muutaman tabletin, pisti ne suuhunsa ja kaivoi laukusta viinapullon, avasi sen ja joi sen avulla lääkkeet alas. Viina poltteli ikävästi kurkussa, mutta Mira ei välittänyt, vaan joi lisää. Lähellä Mira näki lammen, ja tahtoi kovasti sen viereen, sulki pullon ja laittoi sen laukkuunsa, konttasi sitten muutama kymmenen metriä lammen rantaan, jääden katsomaan omaa kuvaansa lammesta johon kuu antoi tarpeeksi valoa.

[Silkki]

Silkki hipsi kevyesti pitkin puistoa, hyräillen hiljaa ja tavallaan unisena jotain päässä soivaa rauhallista kappaletta. Miehen askeleet näyttivät niin kevyiltä, että ajatus "lipumisesta" putkahti varmasti monen vastaantulijan mieleen.
Ei sillä että vastaantulijoita olisi montaa ollut. Puisto oli lähes autio ja se oli kovasti Silkin mieleen. Hän ei päästänyt pienintäkään ääntä askeleissaan, vain hyräilyn saattoi kuulla. Ääni oli pehmeä, ehkä hiukan nariseva, miellyttävä.

Ammattivaras lipui lammen rannalle, kyykistyi äänettömästi, lopetti hyräilynsä ja kosketti sormenpäillään vettä.
Hän piti tästä taianomaisesta tunnelmasta ja pieni hymy leikki toisessa suupielessä.
Silkki oli heti huomannut pienen hahmon lähellä, lammen rannassa myöskin ja seesteisyydestä huolimatta Silkin aivoissa raksutti ajatus siitä, pitäisikö huolestua.

Hetken hän siveli veden pintaa, lähetti pyöreänmalliset väreet kohti lammen keskiosaa. Silkki nousi ylös ja käveli täysin äänettömästi pupukorvaisen pojan luokse.
Toinen näytti yksinkertaisen säälittävältä, haavoittuneelta. Myötätunto hyrskähti vatsaan ja tarpeeksi lähelle päästyään silkki kosketti siroilla sormillaan pupupojan olkapäätä.
"Oletteko kunnossa?" Kysymys oli pehmeä, hiljainen kuiskaus ja kuullosti sopivalta tähän tilanteeseen, vaikka toinen ei selvästikkään ollut kunnossa.

[Mira Koyama]

Mira katsoi hetken kuvaansa kontalteen vedest, kunnes istahti lammen rantaan. Sivusilmällä pupupoika katsoi kun lammelle tuli joku toinenkin, joka leikki vedellä, vaikutti olevan omissa maailmoissaan.
Mira aukaisi pullon ja joi siitä. Polttelu ei ollut enään niin pahaa vaan Mira pystyi juomaan paljon enemmän kerralla. Päässä humisi mukavasti kun pupupoika sulki pullon ja laski sen viereensä, sulki sitten silmät. Öinen Tokio kuulosti kertakaikkiaan mukavalta, ja tarkan kuulon vuoksi Mira pystyi kuulemaan jos Uryû-veli sattuisi tulemaan lähelle. Miran pää alkoi nuokahtelemaan, niin väsynyt tämä oli. Kyyneleitä ei silmistä enään tullut, mutta käsi vuoti edelleen verta omaa hiljaista vauhtiaan.

Mira nuokahti horrokseen, unentapaiseen ja hätkähti kun tunsi kosketuksen olkapäässään ja kuiskauksen läheltä. Miran hätkähdys oli pahaa sorttia, hän irrottautui toisen otteesta kääntyen ja perääntyen. "O-o-oon mä.." Mira sai soperretuksi, katsoi kysyjää pelokkain silmin hiustensa alta. Pupunkorvat olivat luimussa pelosta, silmät heittivät jonkin verran. "Mä oon nähnyt jossain tuon.." Mira ajatteli, muttei saanut mitään päähänsä.

[Silkki]

Silkki katsoi toista aikalailla ilmeettömästi hetken.
"Mira-san? Mitä teille on tapahtunut?" Silkki kysyi sitten, vaikutti huolestuneelta ja kallisti hiukan päätään. Sen lisäksi että hän muisti kaikki tapaamansa ihmiset, tämä demoni jäi pakostikkin mieleen. Pupunkorvista ei voinut erehtyä.
"Ette saisi olla ulkona näin, saatte jonkun taudin tähän malliin", hän sanoi ja kurtisti kulmiaan toisen paljaiden jalkojen suuntaan.
Junassakin toinen oli vaikuttanut ujolta, masentuneelta, eikä välttämättä aivan tervejärkiseltä.
Silkki oli vakuuttunut että Miralle oli tapahtunut jotain traumaattista.

Hän tuli vielä hiukan lähemmäs ja siristi silmiään pimeässä. Kasvojen ilmeessä ei ollut mitään uhkaavaa, ei Silkki halunnut pikkuista säikyttää. Hän hipaisi haavoja Miran poskessa, silmiin tuli pieni surullinen katse.
Enempää hän ei uskaltanut koskettaa, jos vaikka oikeasti saisi toisen varuilleen.

[Mira Koyama]

Mira tuijotti miestä peloissaan, käsi ,jossa iso haava oli, tärisi hullunlailla koska Mira nojasi sitä maata vasten. "Se tietää mut..? Joku asiakas..?" Mira ajatteli, mutta ei saanut päähänsä missä oli miehen tavannut. Johtui luultavammin alkoholista ja asioista jotka olivat tapahtuneet illalla Uryn kanssa.
Miehen ääni kuulosti niin tutulta pupupojan mielestä, joten tämä yritti muistaa missä oli miehen tavannut. "E-ei mitään sen erikoisempaa.." Mira sanoi hiljaa. Eihän tämä edes kertonut psykologilleen mitä tälle tapahtui, ei tämä pystynyt. "Silkki..?" Mira ajatteli, oliko ääni miehen, jonka hän oli tavannut junassa Kiotosta Tokioon? Mira yritti kohdistaa katseensa mieheen, mutta alkoholi oli tehnyt tehtävänsä, Mira ei saanut kunnon kuvaa miehestä.

"... Mä tykkään olla näin.." Mira sanoi hiljaa, räpsäytti silmiänsä ja niiskautti nenäänsä. Yöilma oli kylmää, mutta pupupoika oli siihin tottunut.
Pupupoika jännitti olkapäitään kun mies tuli lähemmäs, oli nyt aivan varma että mies oli Silkki. "Mun pitäisi liikkua. Ury voi tulla.." hän ajatteli, veti päätänsä vähän kauemmaksi kun Silkki kosketti tämän haavoja. Pupupoika katsoi hiustensa alta Silkkiä kasvoihin, miksi miehellä oli niin surullinen katse?
"Mun pitää.. mennä.." Mira sanoi ja vetäytyi Silkistä hieman, nousi sitten hankalasti ylös. Mira laittoi pullon laukkuunsa ja otti muutaman perääntyvän askelen Silkistä, mutta hänen tasapaino petti ja hän kaatui selälleen nurmikolle, pää lähes lammessa. "Ai ai aii.." Mira voivotteli kipua selässä kasvoillaan kärsivä ilme. Mira oli varma että pian jäisi kiinni Urylle.

[Silkki]

Silkki pudisti päätään, mutta ei sanonut mitään. Olihan se Miran oma asia, jos tämä halusi palelluttaa itsensä... Toisaalta, ei Silkki pystynyt olemaan tarpeeksi välinpitämätön ollakseen tekemättä mitään.
Kun toinen nousi, Silkki ehti jo toivoa, että tämä menisi kotiin. Jonnekkin lämpimään, missä saisi hoidettua haavansa. Viinapullo kiinnitti nyt miehen huomion ja kulmat kurtistuivat hiukan enemmän.

"Voi, Mira-san", hän virkkoi kun toinen kaatui maahan. Silkki päätti, ettei antaisi toisen vain lähteä näin. Vaistot sanoivat, että kaikki ei nyt ollut hyvin.
Hän meni taas lähemmäs ja auttoi pikkuisen pystyyn, varoen koskemasta haavoihin. Silkki tuki toista selästä ja katseli Miraa suoraan silmiin.
"En minä tee mitään pahaa. Voisitte tulla meille, niin voisin puhdistaa nuo haavat. Olemmehan tavanneet ennenkin", hän suostutteli pehmeästi ja hymyili. Silkin äänessä oli jotain, mikä sai useimmat ihmiset suostumaan kaikkeen mitä tämä ehdotti.
Se tietysti oli vain hyödyksi, ottaen huomioon Silkin ammatin.

[Mira Koyama]

Miran koitti päästä omin avuin ylös, muttei tuntunut pääsevän; alkoholi ja lääkkeet olivat tehneet tehtävänsä. Hän huomasi Silkin tulleen jälleen lähelle, auttavan pupupojan ylös. Mira katsoi Silkkiä epäluuloisesti, hieman peläten, vaikka junassa mies oli vaikuttanut mukavalta. Kuitenkaan ei voinut koskaan tietää ketkä kuuluivat Uryn suunnitelmiin. Kenties Ury oli maksanut Silkille sievoisen summan jotta saisi Miran elämää tuhottua entistä enemmän.

Miran korvat luimistuivat jälleen kun Silkki puhui hänelle. Vaikka Silkki tukikin tätä, Mira tunsi huojuvansa ja tämän silmät harhailivat. Mira ei koskaan katsonut ketään muuta kuin Urya suoraan silmiin. ".. Eh.." Mira mietti, mahdollisuuksia oli vain muutama: joko hän jäisi puistoon niin että Ury löytäisi tämän, menisi kotiin Uryn luokse tai Silkin luokse. Miran päässä pyöri ja tämä piteli päätään toisella kädellään, sillä missä ei ollut haavaa. "Silkki voi olla joku Uryn kätyri.." Mira mietti, mutta tämän oli pakko päästä pian liikkeelle. Haavatkin olivat erittäin pahaa laatua; niitä ei Miran demonivoimat edes parissa päivässä hoitanut.
"Okei.." pupupoika sanoi lopulta ja laski toisen kätensä tukemaan kättä jossa haava oli. Mira oli varautunut, sillä ei ollut tottunut tällaisiin tilanteisiin. Varsinkin kun Silkki tuki tätä selästä sai hänet todella varautuneeksi. Nyt oli vain pakko yrittää luottaa.

[Silkki]

Silkki hymyili lempeästi ja kiersi kätensä kunnolla Miran ympärille, niin että saisi autettua tätä pysymään pystyssä. Toinen tuntui niin pieneltä ja laihalta, kevyeltä. Silkki olisi ehkä mieluiten kantanut toisen sylissään, mutta silloin olisi ollut hankala varoa haavoja.
"Teidän ei tarvitse kertoa minulle mitä tapahtui. En oleta mitään. Voitte olla aivan rauhassa, saatte vaikka nukkua meillä", Silkki puheli samalla kun lähti taluttamaan toista pois puistosta ja asuinalueille.

Hän piti lempeän tiukasti toisesta kiinni, eikä askeleiden lipuva tyyli hävinnyt minnekkään, vaikka Silkki periaatteessa kantoi Miraa. Pieni hymy vaihtui pian kasvojen perusilmeeseen, huoli ja suru tuntuivat kuitenkin paistavan ilmeikkäistä silmistä. Silkki katsoi aina välillä Miraa, jos toisella olisi joku hätänä.
Useimmat eivät todellakaan huolehtineet lähimmäisistään näin paljon, mutta Silkki vain oli tälläinen. Muiden ahdinko tuntui pahalta ja hän halusi auttaa parhaansa mukaan.

[Mira Koyama]

Mira katsoi epäluuloisesti Silkin käsiä, jotka kiertyivät tämän ympärille. Ehkä Silkki oli samanlainen kuin muut, esittäisivät kilttiä ja sitten käyttäisivät tätä hyväkseen? Useimmat asiakkaat tekivät niin, jos näkivät Miran jossain muualla kuin Uryn yrityksessä. Ja ne asiakkaat olivat yleensä niitä, jotka kaipasivat vain juttuseuraa, eivät muka muuta..
Pupupoika nyökkäsi Silkin puheille, mutta jäi silti varautuneeksi. Silkki puhui nukkumisesta. "Varma merkki.. Ehkä mä lähden jossain vaiheessa yötä pois.." hän ajatteli, ei sitä koskaan voinut tietää. Pahimmassa tapauksessa Silkki tuntisi Uryn ja soittaisi veljen sillä välin paikalle kun Mira nukkuisi.

Miran oli hankala kävellä ja hänestä tuntui että hidasti vain Silkin kävelemistä. Koko ajan Miran korvat kuuntelivat ympäristöä niin valppaana kuin kykenivät, mutta alkoholin ja lääkkeiden vuoksi se oli vaikeata. "Ury tulee varmasti kohta jostain.." Mira ajatteli, käänsi päätänsä vähän jotta näkisi edes vähän selkänsä taakse. Alkoholin vaikutuksen alaisena Mira ei pystynyt tuntemaan josko muita demoneita olisi lähistöllä. Pupupoika käänsi päänsä takaisin, katsoi suuntaa johon olivat menossa. Joskus Mira oli paennut tännekin Urya.
".. Ehm.. Silkki-san.. Missä sä asut..?" Mira kysyi hiljaa, katsoi vain vähän Silkkiin päin, muttei paljoa. Hän halusi tietää sen, koska tiesi muutaman paikan jossa Urylla oli tuttuja.

[Silkki]

Silkki tunsi kuinka varautunut toinen oli, muttei pystynyt asiaa paljon auttamaan. hän joutuisi vain olemaan kiltti ja pysyä muuten kaukana Mirasta, että tämä ei säikkyisi. Silkki ei kuitenkaan uskonut että toinen pystyisi aivan omin voimin kävelemään.

"Asun yhdessä noista rivitaloista", Silkki kertoi ja osoitti vapaalla kädellään eteenpäin. Hyvinvalaistun tien kummallakin puolella oli pitkät rivit identtisiä, valkoisia rivitaloja. Pienet puutarhaläntit hohkasivat hämärässäkin selvästi hyvinhoidettuina ja melkein joka pihassa oli puskia tai pieniä puita. Talot olivat kaksikerroksisia ja pieniä, mutta siistejä.
Selvästi Tokyon parempaa seutua.
Silkki johdatti Miran yhteen pihaan, aukaisi näppärästi aidan portin ja käveli pihatietä ovelle.
Pihassa kasvoi pari kirsikkapuuta.

[Mira Koyama]

Miran käveleminen alkoi hankaloitumaan jälleen, koska joka paikkaan kolotti pahimman kerran. Tämän oli vain pakko yrittää luottaa Silkkiin. Pupupoika käveli reippaasti eteenpäin, ei valittanut eikä mitään, vaikka ilme kasvoilla viittoikin hirvittävään kipuun.

"Okei." Mira sanoi ja hymyili mielessään, pian ei tarvitsisi sentään kävellä kivuissa. Pupupoika katsoi asuinaluetta heittelevillä silmillään, juuri sellaista aluetta missä osa asiakkaista asui, kenties jotkut Uryn tututkin. Miraa hieman epäilytti ja hänen sisällään alkoi kytemään pakokauhu, hän tahtoikin pois, kaikki oli varmasti Uryn juonta.
Mira pälyili vielä ympärilleen ennen kuin Silkki aukaisi portin, ihasteli sitten kirsikkapuita pihalla. Miran lapsuudenkodissa oli ollut kirsikkapuita, ennen kuin kaikki alkoi. Mira oli usein leikkinyt puiden alla isän ja äidin kanssa, mutta Uryû ei koskaan leikkeihin osallistunut. Mira huokaisi ääneen, vaikkei se ollut tämän tarkoitus.
"Nätin näköistä.." hän ajatteli, mutta epäilys päässä oli koko ajan pinnalla.