|
Post by Sugiya Kuroda on Dec 21, 2007 22:59:52 GMT 3
Sugiya tuijotteli hetken miehen selkää ovensuussa. Heti sitten tuntui aivan kuin hän olisi päässyt hieman lähemmäksi, mutta se varmaankin oli jonkunmoinen illuusio. Huokaisten raskaasti ja astellen kylpyhuoneeseen tuntien olonsa hieman huteraksi. Kylppärissä lattia oli vielä vähän märkä Seiichin jälkeen. Kylpyhuone näytti samalta kuin viimeyönäkin. Pyyhkeet löytyivät mistä pitikin ja vaikuttivat käyttämättömiltä. Olisi ollut outoa käyttää jonkun toisen pyyhettä. Tuntui mukavalta päästä peseytymään. Vaatteet jäivät sieväksi mytyksi lähelle ovea.
Kaakelit tuntuivat lämpimiltä jalkojen alla ja pian huoneen täytti kuumasta vedestä tuleva höyry. Veden kuumuus sai Sugiyan aluksi irvistämään ja se poltteli iholla, mutta totuttuaan siihen hän antoi veden valua pitkin vartaloa ja nojasi oikealla kädellään seinään saadakseen tukea. Päässä pyöri kummasti ja häntä alkoi oksettamaan. Astuen muutaman askeleen taakseppäin ja törmäten seinään takanaan ja suihkuverhoon hän yritti saada tasapainonsa takaisin. Silmissä alkoi musteta ja ensin hetken huojuen paikallaan hän sitten lopulta tuupertui maahan, eikä sitten tiennyt enää mitään.
Hyllyltä tipahti shamppoopulloja Sugiyan vahingossa kaatuessaan huitaistessa ne maahan ja yksi (lasinen) räsähti rikki lattialle ja lasinsirut levisivät suihkun lattialle.
// aloin miettimään että ShugiShugi ei oo syönyt sitten..... no ainakaan 24:n tuntiin. o/ Joten jotain tämmöistä tuli. //
|
|
|
Post by Seiichi Takedo on Dec 21, 2007 23:31:18 GMT 3
Vedekeitin ilmoitti että vesi oli jälleen lämmintä ja Seiichi kaatoi siitä vettä kuppiin josta oli äsken vetänyt päänsärkylääkkeet napaansa. Samaa teetä nytkin mies joisi, ei se muuttuisi helpolla minnekään aamuisin, vaikka kaapista löytyi muutakin. Hän meni työhuoneeseen, pitäisi täyttää muutamia papereita ja lomakkeita ja olo tuntui sellaiselta että hän jopa voisi tehdä sen. Mies laski kupin pöydälle ja etsi papereita hetken aikaa, kunnes löysi ne ja istui nojatuoliin pöydän vieressä, vetäen jalat koukkuun vartaloansa vasten, otti lukulasit pöydältään ja alkoi lukemaan niitä, oli hädin tuskin aikaisemmin niitä lukenut. Katse vain selasi nopeasti papereita, toisessa kädessä teekuppi.
Mies havahtui siihin kun kuuli kylpyhuoneesta äänen, joka viittasi lasin rikkoutumiseen. Seiichi huokaisi, poika mahtoi olla varsinainen tohelo eikä toisen käteen jatkossa pitäisi antaa kuin muoviesineitä. Hän laski kupin pöydälle ja paperit lattialle, nousi ylös ja käveli kylpyhuoneen ovelle. Hetken aikaa valkohiuksinen vain seisoi oven edessä, kunnes koputti siihin. "Mitä sä sähläät?" hän kysyi varsin neutraalisti, mutta hieman kovaäänisemmin oven lävitse. Jonkin aikaa hän odotti pojan vastausta, mutta kerta sitä ei ruvennut kuulumaan, mies ärsyyntyi. 'Voi paska.. Helvetti. Pitää leikkiä tuollaista..' Seiichi kirosi päänsä sisällä. "Mä tuun sisälle." hän sanoi vielä samalla tavalla kuin äsken ja aukaisi oven.
Seiichin silmät levähtivät, miksi Sugiya oli maassa? Hän seisoi oviaukossa katsoen pojan selkää joka oli häneenpäin. "Sugiya?" mies kysyi mutta nuorempi ei reagoinut. Hän näki lasinsiruja Sugiyan ympärillä ja oli vieläkin ymmällään tapahtuneesta. Valkohiuksinen käveli varovasti nuoremman luokse, kyykistyi ja kosketti toista olkapäähän, mutta vieläkään ei tapahtunut mitään. Seiichi sulki suihkun ja pisti puhtaan pyyhkeen Sugiyan lantion päälle. 'Pitää sittenkin.. koskea..' mies ajatteli surumielisenä ja nosti pojan hellästi syliinsä, kietoen pyyhettä paremmin lantiolle, nosti sormillaan hiuksia pojan kasvoilta. "Pyörryit?" Seiichi tavallaan kysyi Sugiyalta vaikka tiesi ettei vastausta herunut. Hän vei Sugiyan työhuoneen sohvalle makoilemaan ja pisti toisen päälle viltin, muuta hajua hänellä ei ollutkaan mitä pyörtyneille piti tehdä. Hetken mies silitti Sugiyan hiuksia, ihan vain kokeillakseen että toinen oli siinä, mutta lopetti, se ei tuntunut hänestä oikealta. Mies istui nojatuoliin ja veti jälleen jalat lähelleen, katsoi poikaa sohvalla.
//Oh, pistit sen koskemaan siihin. <3 Ihanaa! <3 Seiichikään ei oo syönyt vähään aikaan. :'D//
|
|
|
Post by Sugiya Kuroda on Dec 23, 2007 17:09:40 GMT 3
// aww sillä on lukulasit 8DD //
Sugiyan palatessa tajuihinsa ja luuli että oli nukahtanut ja nukkui omassa sängyssään. Ensimmäisenä hän huomasi että hänen päällään ei ollut mitään, ja tuijotti ihmeissään vilttiä päällään ja silmät puoliummessa hän tähyili ympärilleen pökkyrässä. Hän nosti kätensä kasvojen eteen, ensin päättäen tarkentaa katseensa ensin siihen ja sen takia että siihen sattui vähän sillä pari lasinsirua oli kämmenessä ja jotain pikkuhaavoja mitkä olivat tulleet siruista.
"....häh.." oli ensimmäinen asia mitä hänen suustaan pääsi. Jalassakin tuntui jotain kummallista kipua mikä oli varmaan lähtöisin jostain pikkuhaavoista kuten käsissä. Hän heilutteli jalkaansa peiton alla. "........" Sugiya tuijotti kättään ja ja sitten käänsi hitaasti päänsä Seiichiin päin. Siristäen silmiään ja katsoi toista, katsoi kättään, katsoi ovesta ulos ja kallisti vähän päätään tuijottaen taas miestä.
"..mulla oli vähän heikko olo ja.. ja sitte..?" poika koetti muistaa. Olo oli hieman irrallinen edelleen. Toinen käsi kosketti takaraivoa ja hän inahti ja irvisti. Pää oli kai kolahtanut jonnekkin kaatuessa. Tulisi varmaan iso kuhmu, mutta ei mitään pahempaa. Poikaa alkoi hymyillyttämään siinä vaiheessa miehen istumistapa. Hymyillen siinä hieman hölmösti hän vain sanoi. "Istutpa ihanasti." // ^___^ - ilme XDD // Se olisi ollut tosin vakuuttavampaa jos hän ei olisi ollut niin sekaisin ja alasti viltin alla ja pyyhe lantiolla.
|
|
|
Post by Seiichi Takedo on Dec 26, 2007 22:21:57 GMT 3
Hiljalleen Seiichi painoi silmänsä kiinni ja kietoi kädet jalkojensa ympärille, kuunteli kuitenkin koko ajan pojan hengittämistä ja muualta kuuluvia pikkuääniä, pienten pisaroiden tippumista suihkusta lattialle sirpaleiden sekaan.. Ja sitten hän kuuli, että Sugiya oli näemmä herännyt. Mies aukaisi silmänsä ja nosti katseensa poikaan, antoi toisen katsoa niin paljon kuin mieli teki.
"Sä pyörryit." Seiichi vastasi kuin se ei olisi ollut sen kummempi juttu. Hänkin pyörtyili alituiseen, joten ei kokenut siinä mitään sen ihmeempää. Valkohiuksinen katsoi nuorempaa toinen kulma koholla, epäillen ja naurahti sitten. "Oot sekasin. Sun pidä pyörtyillä enään." hän sanoi ja joi teestään, katsoi toiseen suuntaan kuin poikaan, unohtaen että lasit olivat edelleen hänen silmiensä edessä. Mies ei osannut sanoa Sugiyalle mitään, joten pysyi hiljaa. Toisaalta hän ei olisi edes halunnut, aamuisen sekoamisen vuoksi. Joskus Seiichi muuttui vain yhtä hämäräksi luonteeltaan, ei enään halinnut itseään. Menneisyyden vuoksi. 'Saatana mä mitään osaa..' mies ajatteli ja puristi vapaan kätensä nyrkkiin.
|
|
|
Post by Sugiya Kuroda on Dec 27, 2007 20:18:22 GMT 3
Sugiya hymyili edelleen hölmösti kunnes vähän ajan päästä hymy alkoi hieman kaikota kun pää selkeni ja kipu päässä, kädessä ja jalassa alkoi tuntumaan. "...Pyörryikö ihan.. en mä muista mitään.." hän sanoi ja yritti saada itseään parempaan asentoon sohvalla ja nyt vasta tiedosti että hänellä ei vaatteita ollut peiton ja pyyhkeiden alla ollenkaan.
"Ei mulla yleensä ole tapana pyörtyillä.. kait en tiiä.." poika mutisi ja yritti vetää vilttiä paremmin päälleen. Viltin alla oli lämmin eikä tilanne muuten tuntunut kiusalliselta, mutta se että tosissaan oli pyörtynyt ja maannut alastomana kylpyhuoneen lattialla kun toinen oli joutunut hänet sieltä pois raahaamaan oli kiusallinen ajatus. Ja vielä enemmän vaivasi se että hän oli ainoa joka tuntui saavan siitä jonkinmoisia outoja ajatuksia. Mies vaikutti siinä istuessaan rauhalliselta ja normaalilta ja hän itse tunsi kuinka nolous sai hänen naamansa kuumottamaan. Oliko hän tosissaan näin typerä vai lapsellinen vai minkä takia....
'Ehkä olisi ollut parempi täräyttää pää pahemmin siihen lattiaan, että ei tarvitsisi murhehtia niin paljoa.' poika mietti ja heilautti jalkansa sohvanlaidan yli ja älähti kun lasinsiru upposi paremmin hänen jalkapohjaansa. Hän nosti samaisen oikean jalkansa vasemman päälle niin että pääsi katsomaan jalkapohjaa missä komeili pari lasinsirua. "Aijaijai.." hän irvisti, enemmän jalkansa puolesta kuin sen että jalkaan sattuisi pahasti.
|
|
|
Post by Seiichi Takedo on Jan 14, 2008 10:30:15 GMT 3
Mies kuunteli mitä Sugiya sopersi, oli tällä hetkellä suht ymmärtäväinen poikaa kohtaan. Seiichi joi teetänsä ja katsoi kun Sugiya nousi istumaan. "Sun on tuskin vielä hyvä edes nousta." mies sanoi, mutta ei olisi poikaa estämässä, muttei jaksaisi katsoa jos nuorempi pyörtyisi vielä uudestaan. Kulmat koholla hän katsoi Sugiyaa joka voivoitteli jotain ja nosti sitten jalan toisen jalan päälle. Mies huokaisi ja laski teekupin pöydälle, nousi ylös ja käveli hyllyn viereen kaivaen jostain sen uumenista lääkintälaatikon.
Sen jälkeen Seiichi käveli Sugiyan eteen ja istui polvilteen. "Et sitten saatana kilju." valkohiuksinen vielä varoitti, kun etsi pinsettejä, desinfiointiainetta, pumpulia ja sideharsoa. Varmasti hän veti lasinsirut Sugiyan jalkapohjasta ja laski ne tyhjään purkkiin joka oli lääkintälaatikossa. "Onko muualla?" mies kysyi ja katsoi Sugiyaa kasvoihin, muttei silmiin.
//Mainos: Vettä toimitus. Jes.//
|
|
|
Post by Sugiya Kuroda on Jan 15, 2008 12:23:28 GMT 3
"Kyllä mä tästä.. " poika vakuutti vaikka päässä heitti hieman. Katsoen lasittunein katsein miehen kaivaessa hyllyjä tottuneen oloisesti etsien jotain mitä hän ei juuri silloin jaksanut edes käsittää mitä. Nähdessään pinsetit ja desifiointiaineen poika tajusi viimein mistä oli kyse ja mitä seuraavaksi oli luvassa. Tarttuen vaistomaisesti omaan jalkaansa suojelevasti hän tuijotti vanhempaa miestä. Tämä kuitenkin tarttui napakasti hänen jalastaan ja alkoi irrottamaan lasinsiruja jalkapohjasta.
Parin ensimmäisen sirun kohdalla Sugiya inahti kivuliaasti, mutta puri sitten huultaan ja piti suunsa tiukasti kiinni. Jalka tärisi jostain syystä ja pikkuhaavoja syyhysi niistä paikoista mistä lasinsirut oli irrotettu. Kipu helpotti vähän repimisen jälkeen, mutta kutina ei yhtään auttanut asiaa. Vedet nousivat silmiin, mutta hän ei antanut niiden valua poskille vaan kokosi itsensä. Verta valui jonkunverran pitkin jalkapohjaa ja poika pelkäsi sotkevansa leposohvan, pyyhkeen tai lattian. Olo oli siinä istuessa alaston, outo ja vähän levoton. "...mulla on noita vasemmassa kylessä... ja täällä.." Sugiya sanoi osoittaen reittänsä joka oli pyyhkeen alla ja sitten olkapäätä missä oli pari pikkusirua. ".. ja no tuossa.. Muita en ainakaa tunne." Poika huokasi ja puristi käsillään pyyhettä sormissaan ja huomasi että ne tärisivät. Heikotti edelleen ja hän piti katseensa suunnattuna käsiinsä ja ihmetteli ääneen hämmentyneenä. "Miksi nää näin.. miksi nää näin tärisee?....."
// XDD Okei tuli jotain outoa mulla. Jospa saat vastattua kuitenki. //
|
|
|
Post by Seiichi Takedo on Jan 25, 2008 22:26:53 GMT 3
Odotellessaan Sugiyan vastausta Seiichi puhdisti veret ja haavat desinfiointiaineella, jota oli törkännyt pumpuliin. Sanaakaan sanomatta mies kääntyi hieman ja irrotti palaset pojan kyljestä, tiputtaen ne yksitellen purkkiin ja pyyhki uudella pumpulitukolla päältä. Seuraavaksi hän otti sirut pois olkapäästä ja kohensi sitten laseja nenällään. Mies ei vieläkään muistanut, että housujen ylin nappi oli auki, mutta tämä tilanne ei ollut laisinkaan kiihottava, Seiichin sisällä oli vain häviävän pieni huoli Sugiyasta ja toisen voinnista. Ehkä pojan sanoilla aikaisemmin oli jotain vaikutusta mieheen itseensä? Hän ei edes välittänyt toisen sanoista, tarkemmin sanottuna ei kuullut niitä, sillä oli hyvin keskittynyt tekemiseensä.
Seiichi hilautti vilttiä ja pyyhettä lähemmäs pojan haaroväliä, mutta teki sen niin, ettei tuntisi tai näkisi mitään, häntä ei vain oikeasti kiinnostanut. Aikaisemmin hän oli jotenkin seonnut eikä pystyisi selittämään käyttäytymistään kunnolla. Valkohiuksinen nyppi lasinsirut pois reidestä ja pisti nekin purkkiin ja desinfioi reiden, kunnes nousi ylös ja otti purkin laatikosta. Samaiseen purkkiin hän oli tunkenut pumpulitukot. Lääkintälaatikon hän pisti paikoilleen ja käveli sitten keittiöön, jossa pisti purkin roskikseen.
|
|
|
Post by Sugiya Kuroda on Feb 26, 2008 9:59:12 GMT 3
Sugiya tuijotti miestä tiukasti miehen irrotti siruja hänestä. Suusta pääsi välillä jotain pientä valitusta kun joli oli jotenkin erityisen syvällä, mutta muuten hän pysyi hiljaa. Mies tuntui sillä hetkellä niin torjuvalta että häneltä näkyi olevan mahdoton saada minkäänlaista myötäntuntoa. Olkapäästä irrotettu siru tuntui pahimmalta, mutta poika puri huultansa. Hän ei ollut edes näin heikko, pää vaan tuntui olevan edelleen vähän sekaisin täräyksestä. Tärisevät sormensa hän puristi tiukasti nyrkkiin. Katse alkoi harkailla pitkin huonetta, pitkin seiniä ja vilkaisten Seiichin ylintä aukinaista nappia jääden tuijottamaan hetkeksi samein silmin miehen vatsaa. Viltin siirtelyn aikana hän pysyi täysin paikallaan, mitä muutakaan hän olisi siinä voinut oikein tehdä? Reiden herkkä iho valutti verta pikku haavoistansa pienenä norona. Eipä hän ainakaan verenhukkaan kuolisi. Seiichii katosi jonnekkin ja Sugiya tutki haavojansa ja kuljetti sormeaan haavan päällä reidessä ja nuolaisi veren sormestaan. Maistui raudalta. Outo maku ja haju mihin ei tottunut koskaan.
Sugiya heilautti jalkansa sohvan reunan yli ja istui siinä sitten silmiään räpytellen kädet jalkojen välissä. // XDD siis että ne kädet nojaa sohvaan ei että se ronkkii itteään tai mtn. Osaan selittää // Hän kuunteli talon ääniä ja kuuli että hana tippasi jossakin. Varmaan suihkussa tai jossain. Lattialla näkyi vieläkin vettä, varmaan tippunut hänestä kun Seiichi oli kantanut hänet sohvalle. Jalkoja paleli ja oikeastaan kohta hän alkoi tärisemään kokonaan. "Musta ei oo sulle kun vaivaa.." Sugiya nyyhkäisi itsekseen ja halasi itseään saadakseen tärinän loppumaan. Oli niin kylmä.
// : DD koska sei-sama häippäsi tuossa jonnekkin niin ei ollut kamalana reagoitavaa mutta jotain sävelsin. //
|
|
|
Post by Sugiya Kuroda on Mar 7, 2008 18:32:49 GMT 3
//
*soittaa hautajaismarssia epävireisellä viululla*
JOOOO SIIS SPÄM!
//
|
|
|
Post by Seiichi Takedo on Mar 12, 2008 2:00:03 GMT 3
//SÄ JA SUN HAUTAJAISMARSSIT! XDDDDDDDD Oh viulu. <3 Tulee mieleen Hattermussu. <3//
Seiichi nojasi hetken päätänsä keittiön seinään, aamu oli ollut jo tähän mennessä tarpeeksi outo, eikä päivästä ollut vielä tietoakaan. Miehen mielestä Sugiyan ei pitäisi tuossa kunnossa kouluun, mutta hän ei ollut sitä sanomassa, poika sai itse valita miten halusi. Mies huomasi housujen napin olevan auki ja pisti sen kiinni, samalla tajusi olevansa vielä ilman paitaa, mutta se ei ainakaan häntä haitannut. Jos poika kokisi sen ongelmaksi, niin kokisi.
Hiljaa Seiichi käveli takaisin työhuonetta päin, aivan ääntä pitämättä ja pysähtyi muutamaa askelta ennen huonetta, tarkastellakseen pojan olemusta hyvinkin huonosta piilostaan. Hän kuuli Sugiyan sanat, suupielet kääntyivät alemmas, hiukset valahtivat silmien eteen. 'Hemmetin kakara..' mies ajatteli. Poika ei varmastikaan tiennyt yhtä paljoa elämästä kuin Seiichi itse, olihan toinen elänyt jo pidempään ja hänellä oli muutakin tekemistä kuin seurata yhtä ainoaa ihmistä. 'Sä et tiedä mitään..' Seiichin omahyväisyys oli taas pinnalla, eikä hän tuntenut yhtään poikaa kohtaan, eikä aikonut toiselle mitään sanoa. 'Angstaat jotain olematonta..'
Jos totta puhuttaisiin tämän alle kaksitoistatuntisen aikana, mitä Sugiya oli ollut hänen seurassaan Seiichi oli jokseenkin ollut levollisempi itsensä kanssa, mitä nyt pieniä välikohtauksia lukuun ottamatta pojan kanssa. Valkohiuksinen meni huoneeseen, kun näyttäisi siltä, ettei ollut kuullut mitään ja nosti paperit käsiinsä, istahti takaisin nojatuoliin ja etsi lasejansa, kunnes tajusi pitäneensä niitä koko ajan silmillään. Hän esitti lukevansa papereita, mutta katse kävi tasaisesti Sugiyassa. "Ootko varma ettei missään oo enään siruja?" hän kysyi. Kylpyhuoneen lattia saisi kuivua automaattilämmityksen alla, sitten hän noukkisi sirut lattialta pois, ettei niistä olisi jatkossa haittaa.
//ta-daa.//
|
|
|
Post by Sugiya Kuroda on Mar 22, 2008 0:02:45 GMT 3
// ainakaan Hattermussuraksu ei soittele epävireisellä viululla // Sugiya vaistosi että mies oli seisahtunut jonnekkin lähelle mutta oli silti aivan kuin ei olisi huomannut mitään. Häntä hämmensivät miehen ilmeettömyys ja aina välillä näkyvät ilmeet jotka paljastivat että kylmän kuoren alla oli jotain elämää ja tunteita. Hän ei nähnyt miehen lävitse vaikka koki olevansa jollakin tasolla melko hyvä tulkitsemaan muita, muttta Seiichiistä hän ei nähnyt läpi. Hän yritti epätoivoisesti heijastaa omia tunteitaan mieheen ja nähdäkseen edes jotain samaa, ja selvittää jotenkin mitä tämä ajatteli tai tunsi. Miehen torjuva asenne sai hänet hämmennyksiin ja melkein vihaiseksi, syitä hän ei tuntenut mutta turhaumus sai hänet tuntemaan mitä tunsi. Samaan aikaan se sai hänet haluamaan lyödä miestä kasvoille että vain näkisi edes väläyksen siitä tuskasta mitä tämä kantoi. Ilmeettömyys ei antanut merkkejä surusta mutta ehkä se oli vain turtumusta? Ristiriitaisuus oli turhauttavaa. Toinen antoi ristiriitaisia singaaleja, ensin lähenteli ja sitten taas työnsi pois ja esitti välinpitämätöntä. Itse hän tiesi olevansa aika lailla avoin kirja mitä tunteisiin tuli, ainakin suurin osa niistä. Syvimmät arvet hän osasi aika lailla kätkeä, mutta jos joku oikeasti sohaisi jotain arkaa paikkaa se näkyi jo naamasta vaikka hän ei sanonutkaan mitään. Sugiya vetäisi viltin jalkojensa lämmikkeeksi ja hytisi vielä vähän kipristellen varpaitaan. Seiichin esitettyä kysymyksensä Sugiya katsoi toista yllätyyneenä. Oliko se jotain huolenpitoa vai jotain samantapaista kuin kysyisi siitä oliko hän vienyt roskat pihalle. Poika tulkitsi kysymyksen aika neutraaliksi ja nyökkäsi. "Kyllä mää varmaan tuntisin ne.. ei satu enää minnekkään. Eli olen varma." hän sanoi ja hymyili vinosti. "Kipu tarkoittaa että on elossa." Sugiya siteerasi vaisusti heidän vanhaa perhelääkäriään joka oli näillä hyvin lohdullisilla sanoilla lohduttanut häntä kun hän oli pienempänä taittanut jalkansa niin pahasti että luu oli näkynyt. Hän oli ollut jotain seitsemän vanha. Arpi näkyi edelleen polven alla. Varsinainen huumorimies. "Anteeksi.." hän aloitti ja puri huultaan nolona. "..tästä kaikesta vaivasta." Vaihtaen asentoa ja nosti jalkansa allensa että vain kalpeat polvet näkyivät vain viltin alta. "Oma sisko ois varmaan huutanut tuon takia naama punasena että aiheutan tommosen siivon omalla huolimattomuudellani.." hän naurahti kolkosti puhellen ääneen omia ajatuksiaan. Tavalaan hän halusi että mies sanoisi jotain joka toisi lohtua, sääliä hän ei halunnut mutta halusi tulla huomatuksi. Tietäen että se saisi jäädä vain haaveeksi hän silti ei lakannut toivomasta. // agh puolet pälinää johon ei voi reagoida mitenkään ja loput ihmettä >___________> anteeksi //
|
|
|
Post by Seiichi Takedo on Mar 27, 2008 17:35:34 GMT 3
Seiichi katsoi taas papereita, vilkaisi Sugiyaa kun toinen puhui. Hän kohensi lasejaan ja nyökkäsi sitten, kerta toinen oli varma. Kipu.. Se ei merkannut miehelle juurikaan mitään, hän joutui elämään sen kanssa joka päivä. Henkinen kipu, fyysistä pahempi. Hetken aikaa hän katsoi Sugiyaa rauhallinen ilme kasvoillaan. 'Yritän kiertää sitä mitä poika sanoo..' henkinenkin kipu kuului siihin, että oli elossa. Jos oli kuollut, ei yksinkertaisesti tuntenut mitään. Nopeasti Seiichi käänsi katsensa takaisin papereihin, sillä jos hän katsoisi Sugiyaa yhtään pidempään se olisi vahingollista ja hän voisi seota jälleen.
Miehen käsi tärisi pienoisesti ja hän laski paperit maahan jotta Sugiya ei huomaisi sitä. Ja sitten poika pyyteli taas anteeksi. Seiichi turhautui, otti lasit silmiltään ja viskasi ne pöydälle. "Etkö sä tajua että sillä ei ole mitään helvetin väliä?" Seiichi sanoi nousten ylös tuolista ja tarttui Sugiyaa olkapäistä. "Sä saat olla ihan oma ittes eikä sun tarvitse pyydellä anteeksi!" mies huusi katsoen Sugiyaa silmiin. "Millon sä tajuat että sulla on sun oma elämäs?! Millon sä tajuat että sä voit olla kuinka huolimaton tahansa!?" hän jatkoi ja puristi Sugiyan olkia. "Sä oot oma ittes tuollaisena, älä vähättele sitä!" hän huusi, äänestä kuuli selvästi että Seiichi oli ärsyyntynyt siihin kuinka Sugiya pyyteli aina anteeksi. Miksei toinen voinut olla omaitsensä, pahoitteli kaikkea, kuin olisi virhetikki tässä maailmassa. Kauan aikaa sitten, ja yhä edelleen mies kysyi itseltään näitä kysymyksiä.
//okei, joku joo, onpa vähän lyhyt ehkä.//
|
|
|
Post by Sugiya Kuroda on Mar 27, 2008 22:11:20 GMT 3
Sugiya säpsähti kun mies tarttui häntä olkapäistä ja jännitti ruumiinsa vaistomaisesti ja katsoi vanhempaa miestä silmät suurina ja suu raollaan ihmetyksestä ja katse liimautuneena Seiichiin silmiin ja vapisi. Peitto valui hartioilta syötäisille ja hän pelkäsi että mies ravistelisi häntä tai hän sanoisi jotain väärin. Hetken päästä hän tajusi että ei hallinnut omia itsesyytöksiään.. Siitähän mies hänelle huusikin. "A-aan.." hän aloitti anteeksipyynnön automaattisesti äännähdyksestä mikä hänestä pääsi kun mies puristi hänen hartioitaan lujempaa, mutta tajusi sitten nielaista sen ja vetää henkeä kootakseen ajatuksensa uudestaan. "Sä puhut ihan outoja mulle.. ite oon oppinut miten pitäis olla vastuussa omista virheistää..." hän sanoi hiljaa. "Vaikka anteeksipyyntö ei mitään parannakkaan niin.. se vaan että saa toiselta omat virheensä anteeksi niin saa jo olon paljon paremmaksi.. sillon sut hyväksytään ja sillon mua ei haittaa jos teenki virheitä." ääni vavahteli vähän mutta pysyi silti tiukkana. Se että toinen huusi päin kasvoja tuntui ilkeältä vaikka Seiichi tuntui tarkoittavan hyvää.
"En mä tarkota omaa olemassaoloani pyytää kuitenkaa anteeksi.. ainakaan ei oo tarkoitus." hän hymyili vähän epävarmasti. Teki mieli sanoa että tiukka ote alkoi kohta tuntumaan aika pahalta, mutta se olisi tarkoittanut että tämä olisi päästänyt kokonaan irti. Hän tarttui omalla kädellään Seiichin ranteeseen että josko tämä huomaisi itse hellittää hieman otettaan. "... Ootko sä mulle vihanen?........."
// : D tästäki tuli vähä mutta sain kait jotain asiaakin tähän. //
|
|
|
Post by Seiichi Takedo on Mar 27, 2008 22:34:53 GMT 3
Mies tuhahti ja katsoi Sugiyaa vihaisesti, toisella ei sitten millään tuntunut olevan omia mielipiteitään mistään. Oliko hänen siskonsa vaikuttanut hänen mieleensä niin paljon, että hän tunsi itsensä surkeaksi? Seiichi jälleen näki itseänsä Sugiyassa. "Mä hyväksyn sut ilman tuota tolkutonta, mekaanista anteeksipyyntelyäkin! Sun ei tarvitse pyydellä multa anteeksi!" mies huusi. Hän lähes puristi täydellä voimallaan pojan olkia.
"Siltä se vaikuttaa!" mies tiuskahti, huokaisi sitten, tajuten Sugiyan kysymyksen jälkeen että piti nuorukaisesta turhan liian lujaa kiinni. Hän hellitti otettaan ja piti kämmeniään rennosti toisen olilla. Mies laskeutui polvilleen Sugiyan eteen ja katsahti polvea, joka oli ilalla vuotanut verta ja hän oli maistanut sitä. "En.." mies aloitti. "Mä en vaan tajua miksi sä et voi olla oma ittes, olet vain siskosi marionettinukke." hän sanoi ja nosti katseensa pojan silmiin. "Sun pitää päästä siskostas irti." Seiichi jatkoi. Hän tavallaan tiesi mistä puhui, omakohtaisia kokemuksia hänellä oli isästään, joka oli edelleen jossain.
"Sun täytyy löytää enemmän ittees, Sugiya, ei olla muiden pompoteltavana.." Seiichi sanoi nostaen kätensä pojan poskelle, silitellen sitä varovaisesti. "Kaikki talloo sun yli jos sä jatkat samaa rataa. Jos sä jatkat heikkona olemista." mies porasi katseensa entistä syvemmälle Sugiyan silmiin. Itse hän ei edes tajunnut että puhui syvällisiä, aukaisi enemmän omaa ajatusmaailmaansa pojalle, kertoi siis itsestään, vaikkei maininnut itseään sanallakaan.
//fljasdapösd ei se mennytkään niin kuin mä suunnittelin..//
|
|
|
Post by Sugiya Kuroda on Mar 28, 2008 9:58:11 GMT 3
Sugiya inahti kivusta kun Seiichi rutisti oikein kunnolla hänen olkapäitään ja vavistus kulki hänen lävitseen, mutta pystyi pitämään kasvonsa peruslukemillaan ja kuuntelemaan mitä vanhempi mies hänelle sanoi sillä jokin hänessä sanoi että tämä oli jotain mitä hänen kannattaisi kuunnella. Hän ei oikeastaan ajatellut anteeksipyytelyään mekaaniseksi, mutta mietti sitten että tarkoittiko aina edes sitä todella vai oliko se muuttunut sanaksi vailla merkitystä. "...Mä tiiän mitä sä tarkotat.. mutta mä tiedän olevani heikko.. Ja siksi mun on vaikea olla vahva. Ei mulla oo ketään muuta kiintopistettä täällä kun sisko enää. Ennemmin oon jonkun naruista vedeltävänä kuin se että olisin tosissaan yksin." Otteen hellitys auttoi, mutta Sugiya tunsi edelleen että olkapäihin nousisi varmaan mustelmat. Ajatus unohtui samantien kun miehen äänensävy muuttui ja tämä polvistui siihen hänen eteensä. "Mä voin yrittää kuitenkin." hän henkäisi pystymättä irrottamaan katsettaan miehestä. Kun toinen katsoi häntä niin tiiviisti vailla sitä kylmyyttä mitä yleensä näki hän rukoili että hetki säilyisi edes vähän pitempää.
'Kuka sun naruista sitten vetää?' hän kysy mielessään ja melkein perääntyi hieman kun Seiichi nosti kätensä hänen poskelleen. Sitten hän huokasi ja sulki silmänsä hetkeksi onnellisena kosketuksesta ja hengitti hartaasti syvään. "Mä olen itse luonut omat rajani eikä vain sisko.. jos uskon itseeni niin törmään silti seinään.. Jos vaa pysysin poissa tieltä nii muillakin ois helpompaa." vaikka hän ymmärsi että Seiichin puheissa oli järjeä osa hänessä silti huusi vastaan kaikelle mitä toinen sanoi. Olo oli hieman irtonainen, hän voisi hukkua noihin sinisiin silmiin helposti. "Sä taidat tietää mistä puhut.." Sugiya sanoi hiljaa ja kosketti sormenpääläään Seiichin solisluuta. "Sä et käväle mun ylitse..?"
// : D hope you have a inspiration and can vastata jotain. //
|
|
|
Post by Seiichi Takedo on Mar 28, 2008 20:41:17 GMT 3
Kiukku kohosi taas Seiichin sisällä, poika ei tuntunut osaavan päästää irti siitä mikä teki hallaa hänelle. Mies kuunteli Sugiyan sanoja, kuka sanoi että poika olisi yksin kun katkaisisi narut? 'Mä voisin olla sun elämässäs.. Vaikka voisinkin vahingoittaa sua..' ajatukset kävivät hänen mielessään. Enää Seiichillä ei ollut mitään sitä vastaan, että Sugiya olisikin hänen elämässään. Tosiasiassa hän oli erittäin pitkään kaivannut jotain muutakin elämäänsä kuin pelkkää huumeiden välittämistä ja kännäämistä. Hän oli kaivannut ihmistä, vaikkakin olisi samassa huoneessa ja ihan hiljaa.. Sekin kelpaisi.
"Yrität.." Seiichi kuiskasi, päästi hymyn huulilleen ja silitti edelleen pojan poskea. Jälleen hän keskittyi kuuntelemaan ja huokaisi. "Sun pitää taistella Sugiya.. Vaikka se sattuisi kuinka, se on helpottavampaa myöhemmin.." mies sanoi. "Sun pitää löytää sun paikkas olemalla oma ittes, ei olemalla pois muiden tieltä.." Seiichi jatkoi, puhuen hiljaisen rauhoittavasti. 'Sä et ole tiellä..' hän ajatteli, katsoen lähes surullisesti Sugiyaa silmiin.
Seiichi käänsi katseensa pois. Hän oli nähtävissä läpi tällä hetkellä, hän tiesi sen. Sugiya oli huomannut, ettei Seiichi puhunut vain kuin kone, vaan omasta sydämestään ja kokemuksestaan. "En.." hän sanoi hiljaa ja nosti Sugiyan syliinsä, niin ettei peitteet toisen lantiolla ja aroissa paikoissa //köh. xD// tippuneet. Kädet kietoituivat pojan ympärille. "Anna mä pidän sua hetken näin.." mies kuiskasi pojan korvaan ja nojasi päätänsä toisen olkaan. Sugiya oli lämminin ja niin pienen oloinen hänen sylissään. Valkohiuksinen tiesi, että hänen mielialansa tulisi muuttumaan pian, silloin hän olisi se sama kylmä, ihmiset luotaan syrjivä ihminen. Hetken aikaa, mitä hän pystyisi välittämään edes jotain tunteita, hän halusi pitää Sugiyaa lähellään. "Sä et oo yksin.." mies kuiskasi, kasvoilla ei kuitenkaan ollut enään sitä hymyä, mikä oli ollut vielä hetki sitten. "Etkä sä oo tiellä.." hän jatkoi. Seiichi tahtoi antaa sen Sugiyalle mikä häneltä oli jäänyt paitsi, minkä hän oli korvannut huumeilla ja sekakäytöllä. Hän ollu varma, tiesikö mikä se oli, mutta hänellä oli hajua siitä.
//okei, joo. Seiichi on ihan outo.//
|
|
|
Post by Sugiya Kuroda on Mar 30, 2008 15:29:12 GMT 3
"Mä en halua antaa lupauksia mitä en voi pitää. En mä onnistu yksin.." Sugiya puolustautui puistaen päätään. Olo oli hieman varautunut mutta hän huomasi että alkoi pikkuhiljaa rentoutua ja paljon. Siinä hetkessä hän oli onnellinen että pääsi noin lähelle miestä. Kyse ei ollut siitä että heidän ihonsa koskettivat toisiaan vaan siitä että näkymätön muuri heidän välillään oli laskenut hetkeksi. 'Katso muhun..' hän rukoili mielessään kun mies käänsi katsettaan poispäin hänestä, mutta sitten äännähti yllättyneesti kun huomasi tulevansa nostetuksi huomaavaisesti. Hän ei ehtinyt edes nolostuakkaan vaan syliin nostaminen tuntui hassun luonnolliselta ja turvan tunne minkä hän siitä sai teki melkeimpä pahaa, niin hyvältä se tuntui.
"....m-minä.." hän änkytti yrttiäen saada sanaa suustaan. Jotenkin olo oli sellainen että ei pitänyt sanoa mitään. Miehen nojautuessa hänen olkaansa hän kietoi kätensä miehen kaulalle ja nojasi kehoansa miehen rintaan yrittäen päästä lähemmäs. Hän sulki silmänsä ja nautti miehen ihon tunnusta, hänellä ei ollut vaatetta nimeksikkään päällä, ja Seiichillä ei ollut paitaansa. Jollakin toisenlaisella hetkellä hän olisi voinut panikoida tai ajatella tilanteen jotenkin oudosti mutta ei nyt. Oma rintakehä tuntui pieneltä miehen rintakehää vasten ja Seiichin ihon sileys ja kalpeus tuntui joltain sanoinkuvaamattoman ihanalta. Hän ei itse edes huomannut kuinka paljon läheisyyttä kaipasi ennen kuin sai sitä ja tunsi toisen hengityksen ihollaan ja miehen hiusten kutittelevan hänen olkapäätään. Hän silitti vanhemman miehen hiuksia ja kurottautui suukottamaan miestä jonnekkin korvan taakse. "...miksi?" kysymys tipahti hänen huuliltaan automaattisesti. Ääni oli hiljainen ja epävarma, mutta katse oli vakaa kun hän työnsi vanhempaa miestä kauemmas itsestään nähdäkseen tämän kasvot. ''Sä et oo yksin'' ..siis sä et oo yksin sillä sulla on minut? hän kokosi mielessään Seiihin sanomaa ja hymyili vähän. Ajatus tuntui ihanalta ja samalla epätodelliselta. "Mä en tunne sua ollenkaan, mä en todellakaan tiedä kuka sä ees oot.. Mä en oo tainnut edes kuulla sun sukunimeäkään edes.. MUTTA.." hän piti tauon ja tarkkali miestä puolisuljetuin silmin suu jääden vähän raolleen hänen miettiessä miten jatkaa lausettaan. "...noilla silmillä ja sun sanoillas mä voisin uskoa sua että sä tosissaan tarkoitat mitä sä sanot." Hän painautui miehen rintaa vasten uudestaan että kädet jäivät miehen rinnalle ja hän painoi otsansa miehen rintakehää vasten.
"Mä en kuitenkaan tuu antamaan sulle ikinä anteeksi jos sä tosissaan jätät mut yksin." viimeinen lause tuli tukahdutetusti ja ääni oli aika paksuna aivan kuin itku ei olisi ollut kaukana. Hän painoi lyhyet kyntensä miehen ihoon ikään kuin tarratakseen niin tiukemmin kiinni tähän.
|
|
|
Post by Seiichi Takedo on Apr 30, 2008 22:34:46 GMT 3
Seiichi hyssytteli Sugiyalle, ei toisen tarvitsisi sanoa sanakaan, kuhan poika tuntisi olon vain turvallisemmaksi nyt. Mies pysyi hiljaa sen jälkeen kun oli sanottavansa sanonut, piti kuitenkin edelleen Sugiyan sylissään, lähellään. Halaus tuntui todella hyvältä, varsinkin kun se lähti Seiichistä itsestään. Suukotus korvan taakse sai miehen yllättymään, mutta hän ei sanonut mitään, ei tehnyt mitään. Hetken aikaa hänestä tuntui kuin hän olisi halunnut työntää Sugiyan luotaan ja lähteä.
"Elämässä on oikeasti paljon.." Seiichi sanoi katsoen Sugiyan kasvoja. "Siksi sä et ole yksin. Välillä sen paljouden jättää huomaamatta, mutta joskus sen huomaa, ja sitten on hyvä olla." mies jatkoi. Se koski hänen elämäänsä todella läheltä. Pitkät, synkät yksinäiset kaudet vailla merkitystä, kunnes niihin tuli jotain valoisuutta. Nyt se orastava valoisuus oli poika joka oli hänen sylissään. Mies kuunteli hiljaisena poikaa, katsoen toista surullisesti. "Sä kuitenkin haluat tuntea mut, eikö niin?" Seiichi ajatteli sitä, kuinka Sugiya oli seurannut häntä monet kerrat Tokyon kaduilla, kun hän oli ollut menossa ties minne. Se kertoi jo jotain, eikä poika voisi kiertää sitä mihinkään suuntaan.
Seiichi kietoi kätensä vahvemmin Sugiyan ympärille kun toinen painoi otsansa hänen rintakehäänsä vasten ja painoi päänsä toisen pään päälle. Hän pysyi vaiti sen jälkeen mitä poika oli sanonut. Tietystikään hän ei pystynyt takaamaan sitä, hänen mielensä oli mitä oli, mutta se tunne, ettei Sugiya jäisi yksin hänen osaltaan oli nyt niin vahva. Pojassa ja hänessä oli paljon samaa, Seiichi suorastaan janosi Sugiyan seuraa. "Ei sun tarvitse huolehtia Sugiya.." valkohiuksinen sanoi suukottaen poikaa päälaelle kosteiden, mustien hiuksien sekaan. "En mä jätä sua.. yksin." hän sanoi, silitti Sugiyan paljasta selkää hitain vedoin, rauhallisesti ja ymmärtävästi. 'Mä en salli sun lähtevän mun elämästäni..' miehen päättäväisyys oli huipussaan ja hän nosti Sugiyan päätä leuasta, katsoi hetken poikaa silmiin, kunnes suuteli nuorempaa huulille varovaisesti.
|
|
|
Post by Sugiya Kuroda on May 1, 2008 19:18:05 GMT 3
Olo olisi kuin olisi hengenhädässä takertunut mieheen viimeisenä oljenkortena. Lihakset olivat jännittyneet hänen upottaessa kyntensä miehen selkään. Tarkoitus ei sinällään ollut satuttaa, jos sellaiset tynkäkynnet pystyisivät edes jättämään muuta kuin pienet haalenevat punaiset jäljet, vaan hän pyrki siten pitämään kiinni toisesta estääkseen itseään putoamasta. Seiichii ei tässä maailmassa tuntunut miltään turvallisimmalta ohjaajalta parempaan elämään tai onnellisuutee. Ennemmin tuntui että hänen pitäisi hypätä jonnekkin tuntemattomaan syvään veteen peläten että uppoaisi itsekkin pohjaan. Hän kuitenkin hellitti otettaan ja nautti toisen vartalon lämmöstä. "No musta tuntuu että mulla on jäänyt paljon näkemättä.." poika huokasi, mikä tuntui hieman hassulta sanottuna 17-vuotiaan nuorukaisen suusta jolla oli elämä edessä. "Kaipa sitä on välillä aika sokea."
"Tää kuulostaa kauheen imelältä ja kliseeltä.." Sugiya valitti hiljaa ensin ensin ja puri huultaan mutta rohkaisi sitten itsensä. "Tällä hetkellä mä en halua mitään enemmän kuin sitä..." Hän ei itsekkään tiennyt miksi tunsi miten tunsi ja miksi hän innoissaan repi jokaisen tiedon mitä pystyi miehestä ikinä oppimaan, jopa rivien välistä. Se oli kai aika naiviita, mutta minkäpä hän sille mahtoi. Sillä hetkellä häntä ei edes punastuttanut, olo oli yllättävän tyyni ja suu kääntyi pieneen hymyyn, vaikkakin salassa hänen nojatessa edelleen miehen rintakehään toisen painaessa päänsä hänen päänsä päälle. // päänsä päänsä päänsä o.o // Suukotus tuntui hassulta, ei lainkaan pahalta sitikään, mutta hän värähti vähän. Hän ei tiennyt oliko se vain hänen omia luulojaan, mutta hänestä tuntui että osa siitä surusta mikä näkyi miehen silmissä oli jotain mikä heijastui myös hänestä itsestään heikoimmilla hetkillä. Ehkä hän voisi ymmärtää miestä vielä joskus?
Silityksellä selkään oli hieman vääränlainen reaktio mitä sen olisi pitänyt olla: Sugiyan iho nousi kananlihalle ja hän huokasi. Hän tapitti silmät suurina miestä silmiin tämän nostaessa hänen leukaansa ja tajusi vasta toisen aiheet kun toinen oli jo oli huulet hänen huulillaan. Silmät jäivät ensin apponaisiksi ja hän sitten sulki ne tiukasti, ensireaktio oli sulkea suu tiukaksi viivaksi, mutta hän hellitti sitten ja ripustautui miehen kaulaan ja suuteli takaisin aika lailla kömpelömmin, miettimättä mitä teki.
'Ihan sama mitä teet, kuhan et käske mua lähtemään sun luota. Jos mä oikeasti kiinnyn suhun mä en pysty päästämään irti ja sun pitäis tietää se.'
|
|
|
Post by Seiichi Takedo on Jul 1, 2008 19:03:55 GMT 3
Valkohiuksinen ei vastannut mitään siihin mitä Sugiya sanoi, oli vain hiljaa ja antoi toisen puhua, sanoa sanottavansa. Seiichi tiesi, että koko elämä ylipäätänsä oli yhtä kliseetä, samoin hänen jokainen sanansa. Aivan kaikki, jopa hänen tekonsa. Nuori poika haavottuvaisena hänen sylissään, miehen suudelman alaisena.
'Kaikki mitä mä sulle sanon tulee murtumaan ja sä näät mun todellisen puolen.. Mä kuitenkin haluan jotain valoa elämääni..' mies ajatteli ja hiljalleen irrottautui suudelmasta, aukaisten silmänsä ja katsoi Sugiyaa. "Saat sen mitä sä haluat. Ajan kanssa." hän sanoi ja kietoi kätensä paremmin Sugiyan ympärille, painaen nuoremman itseään vasten. Nyt kaikki alkoi tuntumaan jo tukalalta, kun äsken kaikki oli ollut hyvää.
Seiichi painoi suukon Sugiyan päälaelle hiusten sekaan ja nousi hiljalleen, nostaen samalla toisen sohvalle ja lähti sitten huoneesta kylppäriin. Hän otti Sugiyan vaatteet käsiinsä ja vei ne pojalle. "Pue." mies sanoi ja katosi jälleen huoneesta. Hän meni alakertaan makuuhuoneeseensa, jossa kääri itselleen jointin ja meni sitten yläkerran parvekkeelle polttamaan sitä. Miehen olo rauhottui kummasti, vaikkakin maailma alkoi heilumaan ympärillä. Olo oli lämmin, hetki sitten tapahtuneet olivat vain utuisia muistoja hänen mielessään, vaikkakin osat niistä pyörivät vielä mielessä. 'Sä teet virheen..' sanoillaan hän tarkoitti sekä itseään, että Sugiyaa. Se että he olivat toistensa elämissä oli kamala virhe. Seiichi ei muuttuisi ja Sugiya kärsisi.
Mies karisti tuhkat parvekkeen reunan ylitse ja huokaisi. Edessä oleva oli pelkkää sumua, sakeampaa kuin se oli aikaisemmin ollut. Tulisiko mistään enään mitään?
|
|
|
Post by Sugiya Kuroda on Jul 6, 2008 20:51:03 GMT 3
'Säkö lupaat sen mulle?' Sugiya ajatteli mielessään kun mies sanoi että hän saisi mitä haluaa, mutta ajan kanssa. Mielessä pyöri miten toinen pystyi lupaamaan mitään noin varmasti. Seiichi ei tuntenut häntä yhtään, eikän hän miestä. Pitivätkö ihmiset yleensä lupauksiaan vai jäisikö kaikki loppujen lopuksi hänet yksin. Isä ja äiti olivat jättäneet. Sisarelle hän oli aina ollut vain taakka alusta asti ja muistutus jostain sellaisesta minkä olisi mielummin vain jättänyt taakseen. Se että näki joka päivä syytöksen sisarensa silmissä aina uudestaan tuntui pahemmalta kuin se että toinen olisi lyönyt avokädellä kasvoille joka ikinen päivä. Miksi et ollut sinä? Hän tunsi suukon päälaellaan ja huomasi miten mies nosti hänet helposti ja laski sohvalle ja kohta hän oli pöllämystyneenä vaatteita käsissään istumassa siinä. Seiichi oli lähtenyt vain kävelemään jonnekkin. Sugiya alkoi vastahakoisesti vetää vaatteita päällensä. Hän ei ollut edes puhdas, suihkuun hän ei ollut ehtinyt käymään oman pökräämisen takia mutta uusi yritys taisi olla huono idea.
Sugiyaa alkoi mietityttämään olisiko sittenkin parasta lähteä. Aamu oli vielä nuori ja hän oli aiheuttanut tarpeeksi harmia Seiichille, sanoi toinen mitä vain. Hän ei voinut jäädä, tai ehkä hän voisi mutta ei tiennyt halusiko edes. Ehkä hän päästi miehen liian lähelle, oliko se edes turvallista. Järki sanoi ei ja sydän sanoi kyllä. Sugiya haroi hiuksiaan viispiikkisellä suoremmaksi, kaivoi taskustaan ponnarin ja sitaisi hiukset kiinni. Hän käveli parvekkeen ohi hiljaa alakertaan ja nappasi takkinsa naulakosta ja repun hän jätti roikkumaan oikealle ollalleen. Hän vilkuili yläkertaan oliko Seiichi kuullut hänet. Mitä hän oikein odotti? Että toinen juoksisi yhtäkkiä kyyneleet silmissä alakertaan ja käskisi että hän ei saisi mennä. Ajatus nostatti ivallisen hymyn huulilleen ja hän painoi hiljaa kahvan alas ja astui sumuiseen aamuun sydän kummallisella sykkyrällä rinnassa.
|
|