Uryûn ja Miran huoneisto

[Mira Koyama]

Oli hämärää, varmasti ilta tai yö. Liikenteen melu kuului selvästi huoneeseen, ja kylmä ilma kävi tuuletusikkunasta, jossa oli kalterit. Muutama kissa mourui huoneessa, jonka seinillä ja lattialla oli verta, kuivunutta ja jonkin verran tuoretta. Huoneen ovessa oli myös kalterit, avain oli huoneiston omistajalla, joka oli ties missä baarissa ryyppäämässä, jättänyt pikkuveljensä tuohon kidutushuoneeseen kissojen keskelle, joille pienempi oli allerginen.
Pienempi oli Mira, pupupoika, jonka verta oli ympäri huonetta. Mira lähestulkoon hengitti, taisteli kuoleman ja eloonjäämisen välillä, mutta toisaalta, hän hädin tuskin pystyi ajattelemaan. Kissojen naukaisut olivat etäisiä, samoin liikenteen melu, mutta kylmyys tuntui ja kipu vartalossa.

Pupupoika ei pystynyt liikkumaan, hänen veljensä oli tunkenut hänet niin täyteen aineita, jotta hän ei pystyisi karkaamaan enään koskaan. Silmät olivat auki, hän ei pystynyt sulkemaan niitä, vaikka kuinka halusikin. Vaikka hän olisi kuinka halunnut liikkua, hän ei kertakaikkiaan pystynyt. Oikea käsi oli murtunut, vasen olkapää sijoiltaan sekä vasen nilkka nyrjähtänyt. Lisäksi ruumis oli täynnä viiltohaavoja, joita Uryû oli hänelle tehnyt. Niitä kirveli ja Miran olisi tehnyt muutenkin mieli huutaa kivusta, mutta hän ei kertakaikkiaan pystynyt. Silmät olivat sumeat kissojen vuoksi, koko ajan aivastutti ja kutitutti kaikkialta..
"Miksi mun piti karata.. Miksi.. Ury ei anna anteeksi.. Eikä Silkki enään muista mua.." pupupoika ajatteli maatessaan lattialla alastomana kyljelteen, lähemmäs sikiöasennossa. "Äiti äiti, miksi et voi olla elossa..? Isä.." Mira jatkoi surkeaa ajatteluaan, yritti saada henkeä kulkemaan syvemmälle, muttei pystynyt. Hän olisi voinut käyttää demonivoimiaan, mutta aineet joita Uryû oli häneen tunkenut, estivät sen.

Yksi kissoista tuli kiehnäämään Miran selkää ja reisiä, tassutteli sitten toisen kyljen päällä jääden siihin makoilemaan. Mira hätkähti, kissat olivat nälissään, kun Uryû ei ollut antanut niille ruokaa, ja ne varmasti aistivat, että Mirassa oli jotain muutakin kuin ihmistä.. "Joku.. Apua.. Tulkaa hakemaan mut pois.." Mira ajatteli, mutta varmasti omasta mielestään turhaan. "Mä haluan kuolla.." hän jatkoi ajatuksiaan, mutta tiesi, ettei Uryû antaisi hänen kuolla pois, hänhän oli Uryn rahanlähde bordellilla.
Kuu valaisi hieman sitä pientä huonetta, joka oli makuuhuoneen vieressä. Veret seinällä näkyivät tummina, Mira huoneen nurkassa pienenä ja riutuneena.

//Heinii ja Silkkii~ <3//

[Silkki]

Silkki oli varma tästä, hän tiesi että Mira oli mennyt takaisin. Hän lähes tunsi sen ja kiiruhti nyt lähemmäs ovea jonka tiesi johtavan sisään huonestoon jossa Uryû ja Mira Koyama asuivat. Lukossa.
Hän kaivoi taskustaan linkkuveitsen ja taittoi siitä esiin pitkän, pelkästään lukkojen tiirikoimiseen tarkoitetun piikin. Mies asettui polvilleen lattialle, työnsi vakain käsin piikin lukkoon ja siristi silmiään kun alkoi hiljaa naksutella lukkoa. Oli hankalaa pysyä rauhallisena, kun ei tiennyt missä loukussa Mira nyt pahoinpideltynä makasi...

Pieni voitonrimun vivahde käväisi mielessä kun lukko naksahti ja ovi aukeni, Silkki astui sisään. Hän ei riisunut kenkiään, hän ei vaivautunut miettimään nyt sellaisia, veti vain oven kiinni perässään antamatta sille mahdollisuutta päästää pienintäkään ääntä. Hän kulki hiljaa ja kuunteli kaikkia ääniä tässä upeassa huoneistossa. Hiljaista. Oliko täällä kissoja? Mourunta oli ainut ääni jonka kykeni kuulemaan.
Silkillä oli käsissään pitkävartiset nahkahanskat, ohut, musta paita ja mustat housut. Kaulassa kolmion mallinen huivi ja hän nosti kasvonsa sen suojista, veti sisäänsä huoneiston ilmaa.
Verta.
Hän painoi linkkuveitsen vyölleen ja tarkisti että ase ja puukko maiharin varressa olivat tallella. Paha aavistus kiipesi selkää pitkin kun hän lähti lipumaan eteenpäin. Silkki ei tiennyt mitä etsiä ja hän aukoi ovia hiljaa ja valppaana.
Hänen olisi löydettävä Mira, pian. Nyt kun tämän veli ei ollut paikalla.

Silkki kääntyi kulman taakse ja aukaisi ensin oven joka johti vessaan. Toisen oven avattuaan hänen silmänsä laajenivat hiukan. Tämä ei ollut mikään tavallinen huone, kalterit ja lukko jotenkin viittasivat siihen. Hän kaivoi vielä linkkuveitsensä esiin ja alkoi hitaasti, varmasti tiirikoida lukkoa auki. Hämärässä se oli vaikeaa mutta hän ei uskaltanut sytyttää valoja. Hän ei ollut varma halusiko nähdä mitä kaltereiden takaa paljastuisi. Kissojen ja veren haju tuntui vahvana ilmassa.
Vasta pitkän ajan kuluttua hän sai lukon naksahtamaan lupaavasti ja oven auki.

Miten hän olikaan voinut jättää Miran yksin kotiinsa, olisihan hänen pitänyt aavistaa että tämä lähtisi. Silkki oli vain kerran huutanut Miraa kotiin tultuaan ja lähtenyt saman tien tämän veljen kämpille.
Kiitos tiedustelupalvelun hän oli helposti saanut selvitettyä kaiken Mirasta ja tämän veljestä. Puhelinnumeron, osoitteen... mahdollisen rikosrekisterin, mitä ei ollut. Ei mitään rikoksia. Ei edes parkkisakkoja.

Ja nyt, kun silmät tottuivat hämärään, Silkki näki ehkä maailman kamalimman näyn. Mira makaamassa alasti lattialla, kissojen ympäröimänä, verisenä ja käsi oudossa asennossa. Silmät maanisesti auki. Aineiden, lääkkeiden, allergian, veren, hyväksikäytön ja onnettomuuden lemu sai Silkin vatsan kääntymään lähes nurin. Hän nosti sormet suulleen mutta havahtui pian järkytyksestä ja käveli Miran luo. Silkki ei sanonut mitään kun nosti pikkuisen varovasti syliinsä.

[Mira Koyama]

Kissa pupupojan kyljellä rupesi kehräämään, se tuntui hirveältä haavoja vasten, ja ruvet rupesivat taas irtoilemaan.. Mira ei ollut nukkunut päiväkausiin, siitä saakka kun oli lähtenyt Silkin luota, Ury oli pitänyt siitä huolen.. Toinenkin kissa hiippaili Miran lähelle, niillä todellakin oli nälkä.
"Miksi piti lähteä.." pieni ajatteli, mutta muisti sitten, että sillä suojeli Silkkiä Urylta. Pian Miran lähtemisen jälkeen veli oli tullut vastaan puistossa, mistä Silkki oli noukkinut Miran mukaansa noin viikko sitten.
Kissa kyljen päällä naukaisi, käänsi vähän päätänsä. Uryû oli kaiketi tullut kotiin, taas alkaisi kidutus ja raiskaaminen. Hitaasti Mira aukoi suutansa, kuin yrittääkseen kerätä voimiaan. Pienen pieni pakokauhu kyti hänen sisällään, mutta siihin se jäi, aineet tukahduttivat kaikki vastarintayritykset ja Mira ei voinut tehdä muuta kuin maata paikoillaan.

Kissa alkoi jälleen kehräämään, kaksi muuta tosin menivät lähemmäs ovea, käännellen päitään. Kolmas paineli tassuillaan Miran kylkeä, kynsikin. Se teki enemmän haavoja Miralle, joka yritti tarkkailla kahta muuta kissaa, muttei onnistunut. Aineet. Ja vasen silmä. Ury oli vahingoittanut hänen toista silmäänsä, pupupoika ei ollut edes tajunnut miten se tapahtui, yhtäkkiä hän ei vain nähnyt silmällään mitään.
Ehkä kissat olivatkin kuulleet omiansa, sillä mitään ei vaikuttanut tapahtuvan. Tai siiten Ury ei edes muistanut että oli sulkenut pikkuveljensä kidutushuoneeseensa. Kissat kuitenkin norkosivat ovella naukuivat, odottaen ruokaa. Kissojen päät kohosivat kun lukko naksahti hiljaa, kolmas Miran kyljeltä pomppasi pois, ovelle muiden seuraan. Mirakin oli kuullut naksahduksen, olisikohan Ury vihdoin omaitsensä, päästäisi Miran pois, hoitamaan haavojansa.

Mira oli niin, ettei nähnyt ovelle, mutta jokin sanoi, että tulija ei sittenkään ollut Ury, vaan aivan joku muu. Mira ei kuitenkaan pystynyt käyttämään voimiaan saadakseen tietää tulijan, toisaalta hän ei edes halunnut tietää. Veli oli varmasti palkannut jonkun kiduttamaan häntä.
Pupupoika tunsi kun hänet nostettiin syliin, värähti sitä, kohta tapahtuisi jotain kauheaa.. Mutta se syli oli yllättävän tuttu. Silmät olivat kuitenkin niin sumussa ettei hän kyennyt näkemään kuka tuo nostaja oli. Asiakas, vai joku muu..? "Silkki..?" Mira ajatteli ja muutama kyynel vierähti silmistä tehden niille kipeää. "Onko Silkki tullut hakemaan mua..?" hän jatkoi ajatuksiaan, tahtoi että sylissäpitäjä puhuisi, jotta hän saisi varmuuden. Enemmän kyyneliä purkautui Miran silmistä kun hän oli aivan liikkumattomana. Vain rintakehä kohoili hieman hengityksen mukaan.

[Silkki]

Silkki hätisti kissat pois pienen pupupojan ympäriltä ja nousi sitten seisomaan. Hän silitti kevyesti Miran hiuksia ja joutui tekemään kaikkensa ettei olisi huutanut. Tämän näkeminen sai kivun viiltämään pitkin vartaloa, miten kukaan voisi tehdä jotain näin hirvittävää? Silkistä tuntui että hänen aivonsa eivät pystyneet käsittelemään kaikkea, mutta se oli hyvä koska hän arveli kokonaisuuden vievän järjen.
Hän ei voinut aukaista suutaan koska pelkäsi että antaisi ylen.
Hitaasti ammattivaras käveli ulos huoneesta Mira sylissään, jätti oven selälleen että kissatkin pääsivät ulos. Hän etsi tajuamatta paljoakaan Miralle vaatteita joilla vain verhoili pienen kehon, kun etsi tiensä kokonaan pois huoneistosta. Ase lantiolla helpotti oloa ja hän pystyi kantamaan Miran yhdellä kädellä.
Olet nyt turvassa, pikkuinen Mirani... Silkki ajatteli ja puristi sekunniksi silmänsä kiinni.
Mira olisi vietävä sairaalaan.

Syyllisyys pisti rinnassa vaikka Silkki tiesikin ettei sille ollut syytä. Oli täysin sen mielenvikaisen Uryun syytä että Mira oli nyt tässä kunnossa. Hän katsoi pikkuista, vasen silmäkin näytti vahingoittuneelta.. Hitaasti hän painoi lohduttavan suukon Miran huulille ja oksettava olo kierähti taas levottomana vatsassa.

[Mira Koyama]

Pieni pihahdus kävi Miran huulien välistä kun hänen mahdollinen pelastajansa nousi ylös. Se pienen pieni silitys hänen hiuksissaan tuntui räjäyttävän hänen päänsä pieniksi osiksi. Pupupojan alahuulivärähti, korvat roikkuivat mitään sanomattomina, eivät edes osoittaneet pelkoa. Mutta sylissä oli hieman parempi olla kuin kylmällä, kovalla lattialla oman veren keskellä. Oikea silmä yritti tarkentaa katsettaan, mutta se ei onnistunut. Kyyneliä valui edelleen polttaen Miran molempia silmiä. Hän tajusi saavansa jotain lämmintä päälleen, mitä toisella oli aikomuksenaan?

Pää nojasi toisen olalle, mutta ei pupupoika sitä tajunnut. Hän vain tahtoi pois. "Miksi sä et puhu..? Onko Ury palkannut sut..?" Mira ajatteli, mutta ajatus siitä että hän pääsisi pois, oli kerrassaan vapauttava.
Miran pää oli hieman takakenossa, silmäluomet puoliksi kiinni. Hän tunsi toisen katsovan häntä, näki vähän mustaa vaalean, virheettömän ihon läheisyydessä. "Silkki..?" pupupoika ajatteli jälleen, tahtoi niin tietää.. Kyynel valahti terveemmästä silmästä ja sitten hän tunsi suukon huulillaan.. "Silkki.." Mira ajatteli, oli nyt aivan varma siitä. Kyynelet alkoivat valumaan entistä vuolaammin kipeistä silmistä. "Anna anteeksi että mä lähdin, anna anteeksi.." Mira ajatteli, alahuuli värähti kun kyynelet kastelivat hänen poskensa jotka olivat täynnä haavoja. "Mun ei olisi pitänyt tehdä sitä.. Anna anteeksi.." Mira ajatteli, muttei pystynyt sanomaan miehelle mitään, eikä tekemään mitään.

[Silkki]

Silkki katsoi Miraa surkeana, pikkuinen ei tuntunut täysin ymmärtävän mitä tapahtui. Silmät olivat utuiset, eivätkä laajenneet pupillit tarkentaneet mihinkään.
Miten se saattoi? Silkki ajatteli raivonsekaisesti ja vannoi vielä joku päivä etsivänsä Miran veljen käsiinsä. Nyt hän vain pyyhki lempeästi kyyneleet Miran poskilta ja hakeutui ulos kerrostalosta.

Ulkoilma kirveli kasvoja, yö tuntui kylmältä. Silkki käveli kulman taakse ja siitäkin vielä hetken, kunnes löysi etsimänsä. Hän aukaisi mustan auton takaovet ja laski Miran varovasti takapenkeille makaamaan. Pienen suukon hän ehti vielä painaa pikkuisen huulille, kun juoksikin ajajan paikalle ja lähti kovaa ajamaan kohti lähintä sairaalaa.
Hän ei olisi halunnut viedä Miraa sairaalaan, mutta toinen käsi oli selvästi murtunut, eikä Silkki osannut sille tehdä mitään.
Viha ja suru sumensivat katsetta mutta hän keskittyi ajamiseen eikä törmännyt mihinkään vaikka ajoikin selvästi ylinopeutta.

[Mira Koyama]

Mira hengitti pienesti ja vaivalloisesti, henki ei tuntunut kulkevan kunnolla, koska oli tottunut hengittämään aikaisemmassa asennossa.
Mutta pupupoika oli helpottunut siitä, että Silkki oli tullut hakemaan hänet pois tuosta kauheudesta. Hän ei olisi saanut lähteä pois.. Miran päähän ei noussut kysymys, mistä Silkki oli saanut tietää missä hän ja Ury asuivat, se varmasti kyllä tulisi aikanaan. Vaikka Silkki pyyhkikin Miran kyyneleet, ne eivät lakanneet.

Ulkona tuntui olevan vain hiukan kylmempi kuin sisällä huoneessa, mutta se sai pienemmän tärisemään. Matka jonnekin tuntui lähes ikuisuudelta, mutta Silkin lähellä Mira tunsi olonsa turvalliseksi.
Pian hän kuuli auton oven aukeavan, pääsevän auton sisälle, luultavasti takapenkeille makoilemaan, sekä jälleen miehen huulet omillaan pienen hetken. Ovi meni kiinni ja pian edestä päin aukesi ovi. "Minne Silkki vie mua..?" pupupoika ajatteli, kun mies tuntui ajavan tuhatta ja sataa, vaikka kaikki tuntuikin Mirasta etäiseltä ja oudolta.
Hän raotti suutansa pienesti, yritti sanoa jotain. "..... Si...." enempää ääntä hän ei saanut kuitenkaan aikaiseksi, uudet kyynelet valuivat poskille.

//Teetkö uuden topicin? //