Zairaala

[Silkki]

Silkki kuuli kuinka toinen inahti jotain takapenkillä, mutta keskittyi vain ajamiseen. Ajatukset meinasivat suistaa hänet tieltä, mutta hän jaksoi vielä pysyä rauhallisena.
Sairaalaan ei olisi enää pitkä matka. Keskustassa hän pysähtyi liikennevaloihin ja kääntyi vielä muutamaan kertaan, pysähtyi sitten suuren sairaalarakennuksen eteen. Silkki nousi autosta ja nosti Miran syliinsä takapenkiltä.
Hän tiesi näyttävänsä rikolliselta huiveineen ja mustissa vaatteissa, aseesta puhumattakaan ja hän nappasi vielä mukaansa takin autosta.
Vaikka Mira olikin nyt ensisijalla, ei Silkki halunnut näyttää epäilyttävältä. Mita pikemmin hän saisi toisen hoitoon, sen parempi.

Vastaanotossa Miran huono kunto huomioitiin heti ja hoitaja haki juoksien paarit, joille Silkki pikkuisen laski.
"Olet kohta aivan kunnossa, pikkuiseni", hän vakuutteli kuiskaten, ei saanut kuitenkaan lähteä mukaan kun Miraa vietiin leikkaussaliin. Silkki ohjattiin vastaanottotiskille täyttämään Miran tietoja paperille.
Vasta nyt käsi alkoi täristä ja hänellä oli hankaluuksia kirjoittaa. Silkki vaipui tuolille istumaan ja painoi pään käsiinsä.

[Mira Koyama]

Mira ei edes tajunnut miten päin takapenkillä oli ja minne päin Tokyota he olivat menossa. Matka tuntui lähes ikuisuudelta, kunnes he pysähtyivät johonkin. Pian kuitenkin matka jatkui, auto vaikutti kääntyvän.. Veikö Silkki Miraa takaisin asunnolleen vai minne?
Jälleen auto pysähtyi ja Mira kuuli oven aukeavan, sulkeutuvan ja tunsi takaoven aukeutuvan ja Silkin ottavan hänet jälleen syliinsä. Mira ei erottanut ympäristöä eikä haistanut mitään.

Sisällä, jonne he menivät, oli lämmin ja Mira rentoutui, mutta tiesi, ettei kyseessä ollut Silkin asunto, ovikin sielä oli aivan erilainen. Puhe oli enimmäkseen muminaa hänen korvissaan, valot särkivät hänen silmiinsä, mutta hän ei pystynyt sulkemaan silmäluomiansa. Pian pupupoika tunsi makoilevansa jollain pehmeällä, kuuli Silkin kuskauksen korvassaan ja koitti epätoivoisesti etsiä Silkkiä huonolla katsellaan. Muutama kyynel valahti hänen silmistään kun hoitaja lähti viemään häntä leikkaussaliin.

Mira oli hädissänsä, ei yhtään tiennyt mitä hänelle oli tapahtumassa ja minne Silkki oli jäänyt. Hän kuuli jonkun tulevan juttelemaan hänelle, tutkivan hänen tilaansa ja silmiään. Silmät puhdistettiin nopeasti jollain aineella, vasemman päälle pistettiin silmälappu. Hän kuuli lisäksi lukuisia kysymyksiä, muttei pystynyt vastaamaan niihin. Vihdoin pupupoika tajusi olevansa sairaalassa, hoidettavana. Silkki oli vienyt hänet tänne. Mutta missä Silkki itse oli?
Pupupoika tunsi kuinka neula pistettiin hänen ihon lävitseen, jotta verta ja muita tärkeitä aineita pystyttiin antamaan hänelle. Näkö oikeassa silmässä hiljalleen parani, vasempaan nilkkaan pistettiin tuet ja siteitä. Mira nostettiin istualteen ja hänelle mainittiin, että seuraava toimenpide saattaisi sattua. Hänen vasen olkapäänsä pistettiin takaisin paikoilleen, mutta Mira ei pystynyt huutamaan. Siihin pistettiin vähän tukisiteitä ja sitten Mira nukutettiin jotta käden saisi leikattua ja kipsattua paremmin. Ja vatsahuuhtelun tehtyä.

[Silkki]

Silkki sai lopulta paprein täytettyä, kirjasi siihen kaikki tiedot jotka Mirasta siihen mennessä oli saanut selville. Vastaanottoaula oli niin valoisa että silmiä särki mutta tunnelma oli masentunut, paikka oli hiljainen lukuunottamatta jonkun pienen lapsen itkua ja surkeaa vaikerrusta joka kuului läheiseltä penkiltä.

Aika jonka Silkki joutui odottamaan tässä ankeassa, suuressa huoneessa, tuntui ikuisuudelta. Vihdoin hoitaja tuli ilmoittamaan että Mira oli nyt viety huoneeseen heräämään nukutuksesta ja Silkki ponkaisi ylös penkistä niin nopeasti että silmissä musteni aivan pieneksi hetkeksi. Hän seurasi vaitonaisena hoitajaa Miran sängyn vierelle ja istuutui penkille, toivoi että pikkuinen olisi nyt kunnossa.
Huoli painoi raskaana vatsassa ja Silkki kosketti kevyesti Miran hiuksia.

[Mira Koyama]

Toimenpiteet tehtiin Miralle asiantuntevasti ja jouhevasti, lisäksi hänet pestiin verestä ja pahimpien haavojen päälle oli pistetty laastaria tai siteitä. Lisäksi Miralle oli annettu letkun kautta ruokalitkua, jotta parantuminen lähtisi paremmin käyntiin.
Lopulta kaikki päättyi ja Mira vietiin heräämään yksityishuoneeseen heräämön sijasta, tämän vammat kun olivat niin pahoja. Huoneessa pupupoika nukkui rauhallisesti, pitkän aikaa eikä edes tajunnut Silkin läsnäoloa.

Hiljalleen pupupoika alkoi heräämään keinounesta. Korva värähti hienovaraisesti, kehoa tuntui särkevän kaikkialle, ja kipu vasemmassa silmässä oli jotain sietämätöntä, kuten myös oikeassa kädessä. Paikka jossa Mira makasi, tuntui puhtaalta ja pehmeältä, mutta jotain outoa, ei todellakaan tuttua siinä oli. Lisäksi Miraa oksetti todella paljon, mutta piti vielä kaiken sisällään. Hitaasti hän aukaisi oikean silmänsä. Kaikki näkyi ensin sumeana, kunnes hän pystyi erottamaan valkoisen katon ja lampun vähän matkan päässä.