Illalla

[Sugiya Kuroda]

Sugiya nuolaisi alahuuleensa herahtaneet veret yhdellä nuolaisulla ja antoi pienen verenvuodon tyrehtyä rauhassa. Noita pikkuhaavoja tuli aina vähän väliä, hän ei välittänyt niistä niin kauan kun hänen ei tarvinnut katsella niitä ja nähdä verta itse. Hän ei jaksanut kiinnittää pahemmin huomiota miehen hymähdykseen, katsoi vaan miestä sivusilmällä ja antoi asian olla. Jos hän puhui outoja niin se oli hänen omaa tietämättömyyttään. Silmät alkoivat tosissaan tottua pimeään ja hän tunsi olonsa vähän paremmaksi. Pimeys ei tuntunut sittenkään niin hankalalta kun ei joutunut kestämään sitä yksin. Miehen läsnäolo oli merkillistä, mutta samaan aikaan kiehtovaa mikä sai hänet toivomaan että hän voisi olla tämän lähellä vielä pitempäänkin, miksi asettaa mitään aikarajaa? Oman ja miehen hyvän vuoksi hänen olisi kuitenkin parempi varmasti häipyä kotiin hyvän sään aikana vielä kun oli voiton puolella. Ehkä hän saisi tästä illasta jonkinlaisen muiston jota miettiä joskus silloin kun oma elämä tuntui merkityksettömältä.

Hiljaisuus hänen sanomisensa jälkeen ja 'jaa-a' oli hänelle oikeastaan pienoinen yllätys. Sugiya olisi uskonut että mies olisi vain murahtanut jotain ja antanut asian olla. Kysymys tuli vielä enemmän hämmentävänä ja hän kohautti kapeita olkapäitään aluksi.
"No ei sitä tiedä koskaan.. loppujen lopuksi vaikka pitäisit minun sanomisiani ärsyttävänä ja näkisit jotain pilkkaamisen aihetta sillä mitä minä tänä iltana sanon ei ole mitään erityistä merkitystä, koska varmaan unohdat kaiken sitten seuraavana päivänä.." hän sanoi kuulostamatta edes erityisen katkeralta.
"Ei siinä ole mitään pahaa.." hän lisäsi ja huokasi hymyillen hieman surumielisesti. "Se on ihan normaalia että oma maailma pyörii oman itsensä ympärillä ja omissa murheissaan unohtaa koko muun maailman. Oli kyseessä oikeastaan kuka tahansa jolla on vaikeaa." Poika pyyhkäisi hiuksiaan korvan taakse molemmilla käsillään ja pyyhkäisi vähän huultaan taasen koska se oli hieman hellänä.

Sugiya korjasi vastoin oman reppunsa asentoa omalla olallaan. Se roikkui toisen olan päällä rennosti hän käänsi laukkuaan hieman enemmän itseään päin ja hänen kätensä osui taskuun missä hän yleensä piti avaimiaan. Käsi ohjautui tottuneesti tarkistamaan olivatko ne paikallaan vai ei ja kohtasivat.. tyhjää.
'Voi helvetti..' oli ensimmäinen ajatus mikä Sugiyan päähän pälkähti ja hän kopeloi laukun pohjia varmistaakseen että ei tosissaankaan ollut tuntenut harhoja tai avain ollut sujahtanut johonkin taskun poimuun. Poika piti kuitenkin suunsa kiinni eikä alkanut manaamaan ääneen. Jospa muut olisivat kotona että joku voisi tulla avaamaan. Jos ei niin vaihtoehtona olisi istua oven edessä odottomassa että joku harhautuisi edes tulemaan siihen aikaan illasta avaamaan rapun oven mikä toimi myös samalla avaimella.
'No tämähän ilta sujuu loistavasti.' poika ajatteli ja potkaisi jalkansa eteen osuneen pikkukiven kaaressa menemään.

// Ihan sujuvasti tekstiä ainakin tuli nyt tänä iltana, en ole ihan varma paljonko tuossa on mutta jospa saat vastattua. Huomasin muuten että Sugiya paran mielialat vaihtelee aika nopeasti ja paljon. Pistetään se nuoruuden piikkiin ;<
YATTA toinen sivu \o/ //

[Seiichi Takedo]

Seiichi huokaisi ja katsahti kuuta joka tuli pilvien takaa pois. Oli outoa hiippailla jonkun omiaan pälättävän nuorukaisen kanssa, varsinkin kun mies oli tajunnut ettei poika ollutkaan hänen mielikuvituksensa tuotetta.
Hän veti tupakasta muutamat henkoset kunnes tumppasi sen ja kädet pääsivät taas omalle vyötärölle, tuttuun rakkaaseen paikkaansa. Käveleminen tylsyytti miestä pahimman kerran, mieluummin hän olisi ajanut autoa tai moottoripyörää, mutta tiesi muutamista sakoista ja kortin poisotosta johtuen ettei se kannattaisi. Mutta ajatus siitä, että 'autolla olisit jo kotona', kävi päässä tiheään tahtiin.. Kunnes hän kuunteli mitä Sugiya sanoi.

Seiichi tuhahti. Hän unohtaisi? Mitä poika oikein luuli? Mies ei pystyisi unohtamaan vaikka haluaisi hän sitä kuinka paljon. Kaikki pienetkin jutut jäivät hänellä mieleen, vaikka hän olikin hajamielinen. "Unohdan?" mies kysyi itseltään.
"Unohdan?" tällä kertaa Seiichi kysyi pojalta erittäin tylsistyneellä äänellä, katsoen Sugiyaa samalla tavalla. Huulet olivat yhtenä viivana, silmät pieninä viiruina. "Jos mä olisin.." mies aloitti, hymähti sitten kun Sugiya oli jatkanut samaan aikaan puhumista. Hän ei enään vaivautunut vastaamaan mitään nuoremmalle, käänsi katseensa edemmäs.
Nuorukainen vaikutti olevan liian filosofinen ja pohtiva Seiichin mieleen. Toisaalta ei Seiichi edes mitään seurustelukumppania etsinytkään. Häntä ei kiinnostanut toiset ihmiset ja toisten ihmisten seksikinuamiset. Ja ne kaikki tuntuivat olevan samanlaisia, tavallisia jotka ottivat elämän liian vakavasti, menivät saman rytmin mukaan..

Valkohiuksinen otti laukustaan, pitkän tauon jälkeen, kaljatölkin ja aukaisi sen. Jotenkin tuntui paremmalta kun oli juonut alkoholia, kesti paremmin toisten ihmisten seuraa. Seiichi katsahti Sugiyaa, poika tuntui etsivän jotain, mutta se ei hetkauttanut miehen mieltä. Hän otti uuden hörpyn kaljasta, joka ei lämpimänä ollut kovin hyvää. Tupakkakin kaivautui jostain seuraksi.

//Noniin, sainpas jotain kirjoitettua. Tuli jotain outoa, mutta kaitse näin ihan hyvin menee.. -.-" Joku outo olo mulla vieläkin, nukuin niin vähän ja äitin mies meni juomaan mun kahvit. :A "Jahas tossahan on kahvia.." - "Ne on mun kahvit, et koske vai pitääkö mun pistää lappu?" - "No pistä lappu." - hetken kuluttua harri otti kahvia vaikka ne oli mun.. -.-" Vitun paska.. Ei oo aikaa keittää uutta kun on 15min aikaa enään.. -.-"
Joo, pistetään se nuoruuden piikkiin ja yay! toinen sivu. <3//

[Sugiya Kuroda]

"Unohdat." poika toisti yksinkertaisesti ja tuijotti toista hetken räpäyttämättä yrittäen saada selvää mitä tämän ilme oikein mahtoi tarkoittaa. Siinä sitten vaikeasti tulkittava ihminen.

Hän huomasi sitten keskeyttäneensä miehen omalla puheellaan.
'Enkö koskaan voi olla hiljaa oikealla hetkellä?!' poika valitti mielessään ja jyrsi jo valmiiksi rohtunutta alahuultaan minkä verenvuoto oli jo lakannut oikeastaan kokonaan.
"Jos sinä olisit..?" hän yritti saada miehen jatkamaan lausettaan vaikka ei uskonut onnistuvansa. Pieni innottomuus paistoi myös äänessä, mutta yritystä se oli kuitenkin. Innottomuus johtui enimmäkseen siitä että hän ei tiennyt vastaisiko mies hänen yritykseensä ollenkaan.
"Äläkä sano minulle että unohda." hän hymähti ja häntä hymyillytti omien sanojensa toisto. Epäusko Seiichin äänessä kuitenkin antoi pienen lohdun kipinän siitä, että ehkä tämä ei ollut niin ihan sama kuin mies antoi vaikuttaa. Ehkä hän ei sentään saatellut tämmöisiä kakaroita kotiinsa aivan jokainen ilta. Hän oli kuitenkin jo niin turtunut ja tottunut siihen että hänellä ei eirityisemmin ollut kenellekkään väliä, mitä hän teki, mitä hän sanoi sillä miten joku niin vähäpätöinen saattaisi jäädä kenenkään mieleen silloin kun hän ei muiden elämää millään lailla koskettanut. Hetken päästä hän hiljeni vähäksi aikaa ja se meni oikeastaan siinä että hän keräsi rohkeutta.

"Tuota.." Sugiya aloitti varovaisesti ja hypisteli edelleenkin taskujensa pohjia hermostuneen oloisesti.
"Minkä takia sinä oikeastaan lähdit saattamaan minua kotiin?" hän kysyi jatkaen taas laukkunsa penkomista oikealla kädellä pitäen vielä katseensa poissa miehestä. Hän kuuli kaljatölkin aukasemisesta lähtevän tutun sihahduksen.
'Paljon sillä oikein on omia juomia mukana..?' Sugiya mietti ja vilkuili miehen laukkua ja koko olemusta. Tämä oli kuitenkin niin vahvan ja vankkarakenteisen näköinen, että kesti varmaan suuriakin määriä alkoholijuomia humaltumatta, eli tämäniltainen tila oli varmaan aika pitkän sekoilun ja sekakäytön aikaansaannosta. Samea katse oli kuitenkin tämän lyhyen ajan aikana terävöitynyt, että enää ei Seiichin suulla puhunut alkoholi ja huumeet vaan mies itse. Ajatus tyydytti häntä huomattavasti vaikka keskustelu ei ollut kehittynyt vallan mahtavasti vaikka he olivatkin kävelleet jo jonkin aikaa. Hän oli ollut enimmäkseen äänessä, mutta se mitä oli kuitenkin saanut miehestä irti itse oli ollut aika vähäistä. Mutta mitäpä sitä pakottaa ihmisistä mitään ulos mitä he eivät halunnet sanoa. Oma spontaanisuus sai kyllä haluamaan että muut avautuisivat hänelle, mutta eipä se yleensä ollut mahdollista.

Avaimia ei löytynyt sitten mistään vaikka hän kuinka penkoi kaikki taskut ja muut mahdolliset paikat. Avain oli joko kotona tai sitten oli pudonnut hänen maatessaan hiekassa vähän aikaa sitten rannalle. Siinä vaiheessa hänelle ei ollut tullut mieleenkään mikään kotiin lähtemiseen liittyvä, mikä oli aika harvinaista sillä yleensä hän ei saanut millään mielestään omia perhesuhteitaan joiden ympärillä hänen elämänsä yleensä pyöri. Jos ketään ei todellakaan ollut kotona niin hän tulisi olemaan kusessa. Mielessä käväisi että hän voisi tunkea vanhemman miehen mukaan ja pyytää että saisi olla tämän luona kunnes joku tulisi kotiin.. Huomenna olisi kouluaamukin ja kaikki tavarat olivat kotona mutta koulu ei ollut se huolehdittavien listassa ensimmäinen. Sugiya työnsi kuitenkin ajatuksen mielestään viimeisenä vaihtoehtona. Ajatus siitä että joutuisi kysymään tuollaista ylipäätään tuntui liian isolta. Ajatuksella leikitteleminen että hän menisi miehen kämpille kävi mutta jos hän ajatteli sitä liikaa se tuntui jo aivan mahdottomalta. Hän ei kelpaisi oikeasti edes tämän kynnysmatoksi.

// o__o aika kivan paskiaista toisen kahvit viedä. Sait kyllä varmaan kuitenkin jotenkin aamun käyntiin. Mulla meinas alussa vähän tuo teksti murentua kun aloin joskus toissapäivänä kirjottamaan ei inspiksen kanssa ja tuli semmosta töks töks tyylistä. Mutta sain vähän korjattua. Vähän hassua selitystä mutta nyt on parempi mieli kun sain kirjoitettua : D
Kauheana se nyt kyselee, voivoi. //

[Seiichi Takedo]

Mies hymähti. Pojan inttäminen oli ärsyttävää, mutta vielä poika näkisi.. "Ei näe.." Seiichi tokeni äskeisestä ajatuksestaan, hän ei enään näkisi poikaa sen jälkeen kun toinen olisi kotona. Ei ollut mitään sen helpompaa asiaa.
"Un..." mies oli sanomassa tylsästi virnuten, ei hänen olisi tarvinnut sitä lausetta jatkaa, ei ollenkaan. Sugiya kyseli todella paljon, hiljaisuus olisi ollut vieläkin miehen mieleen, mutta mitäpä sitä toista muuttamaan, ei sitä voinut tehdä pakolla, sen piti lähteä ihmisestä itsestään. Seiichi tiesi sen, varsin hyvin, muttei osannut itse tehdä niin.
"No helvetti." mies tokaisi. "Jos mä olisin raiskanut sut siihin paikkaan unohtaminen olisi vielä vaikeampaa. Ootko nyt niin saatanan tyytyväinen?" Seiichi sanoi vilkaisi poikaa silmät viiruilla. Sitten hän pyöräytti silmiään, poika oli todellakin hankala ja mies itse alkoi ärtymään. Hän itse ei tulisi aloittamaan minkään kokoista tai näköistä keskustelua, vastaisi pojan kysymyksiin jos huvittaisi, omalla tavallaan kieroillen.

Seiichi huokaisi sisällään, taas poika oli kysymässä tai sanomassa jotain. Ja sille kysymykselle Seiichi naurahti. "Ei mulla parempaakaan tekemistä ollut." Seiichi sanoi, periaatteessa puhuikin totta. Ja se toinen syy, ettei vain eksyisi pojan kodin lähelle, että Sugiya voisi nähdä hänet..
Kaljatölkki kävi huulilla ja pehmeää mallasta virtasi kurkkuun. Hiljaisuus tyynnytti miehen mieltä, ja kalja maistui suussa. Lisäksi hänen päässään pyöri, että heidän pitäisi pian, hänen ymmärryksensä mukaan, olla pojan kotona, ainakin vähän matkan päässä näkyi uskomaton kerrostalohelvetti, kuhan nousisi portaat rannalta pois ja kävelisi vähän kaupunkiin päin.
Seiichi saattaisi Sugiyan rapun eteen ja lähtisi sitten itse kotiinsa, yöllä oli mukavaa kävellä kun kaupungin valot näkyivät selvästi. Yöelämä oli muutenkin erilaisempaa.

Seiichi kohotti tölkin taas huulilleen ja pisti sitten paidasta toiseksi ylimmän napin kiinni. Muutamalla huikalla hän oli juonut lähes koko tölkin tyhjäksi. Vielä yksi hörppy ja tölkki oli tyhjä, sekin pääsi hietikolle makoilemaan, ja heidän edetessä se näytti pienemmältä ja pienemmältä kunnes se KATOsi pimeyteen. Seiichi venytti taas käsiään ylöspäin, mutta tällä kertaa ihoa ei näkynyt. Ehkä mies saisikin tänä yönä unta.

//Joo, niin on, mutta nyt on oma kämppä ja oma kahvinkeitin ja kukaan ei oo niitä viemässä. <3 Mii olisin tahtonut jo eilen niin vastata mutta kun äiti oli vielä täälä.. 8P Ei siis voinut.. DÄÄM.//

[Sugiya Kuroda]

Sugiya tuijotti ensin Seiichiitä hieman säikähtenäänä tämän sanoista, ensin punertuen ja sitten punertuen lisää noloudesta. Hän jätti aluksi kommentoimatta raiskauskysymykseen mitään sulkien hetkeksi suunsa. Miehen yhtä-äkkinen ärähtäminen oli saanut hänet yhtä aikaa vaivaantuneeksi että hieman varuilleen. Pienen hiljaisuuden jälkeen hän lopulta aukaisi suunsa:
"...et sinä ois varmaan tehnyt yhtään mitään mitä et ois ite halunnut.. vaikka ois kuinka vaikeaa sitten unohtaa.." ääni oli aika vaimea puuskahdus.
"........." Sugiya käänsi katseensa poispäin miehestä omiin kenkiinsä potkiskellen hiekkaa ja pikkukiviä jaloissaan. Hän kuuli mitä mies viimeisimmäksi sanoi ja kohotti olkiaan tiedostamatta erityisemmin naurahdusta, mutta rentoutui kuitenkin sen verran että otti kätensä taskustaan eikä jännittänyt enää hartioitaan mitä oli tiedostomatta tehnyt.
"...mm no kai niin sitten." hän naurahti heikosti kääntäen katsettaa sinne päin missä meri oli. Hän näki sen vielä sen tyrskyjä vaikka he olivat kävelleet aimo matkan rannasta kohti rannalta pois vieviä portaita. Jalat tuntuivat jotenkin raskaammilta kuin mitä lähemmäs koti lähestyi. Ei häntä kuitenkaan siellä kukaan odottanut. Päivä oli tosin ollut melko pitkä että väsymys alkoi pikkuhiljaa painaa silmiä että koko ruumista.

Katse kääntyi kohti kerrostaloja ja niiden välissä lymyileviä matalampia taloja kohti. Kauounki näytti olevan vielä elossa ja se oli täysin päinvastainen hiljaiseen rantaan verrattuna. Rannalle jääminen olisi houkuttanut enemmän kuin mennä kaupungin hiljaiseen sykkeeseen joka joskus tuntui rauhoittavalta, mutta ei tänään. Nyt se merkitsi myöskin eroa miehestä ja tämän oudon illan loppua.
"...kuule .. Seiichi?" Sugiya sanoi varovasti ja ollen epävarma pitäisikö hänen kutsua miestä nimeltä vai ei. Lauseenpätkä kuulosti kysymykseltä hänen tahtomattaankin. Jotain hänen oli kuitenkin sanottava kiinnittäkseen toisen huomion.
"..tuota.. haluaisitko sinä sitten unohtaa minut?" hän sitten kysyi ja huulille levisi pieni hymy ja hän vilkaisi vanhempaa miestä alta kulmien.

// Pääasia että vastasit sitten kun ehit : D
lyhempää nyt kun nyt aamulla aloin naputtamaan ja äiti valittaa kun sen on päästävä nuq kun oli yövuorosta. Nyt syömään ja meikkaamaan ennen kouluun lähtöä > Kamala nälkä ;___;
yhy Lyhin viesti Sugiyalla tähän asti. D: No next time pitempi. Jospa sulla inspais vastata silti. //

[Seiichi Takedo]

"Ihanko totta?" Seiichi huokaisi pojan lauseelle, leikki nyt vallan välinpitämätöntä paskiaista, sillä tahtoi nopeasti eroon Sugiyasta. Pojan kysymykset ja puheet olivat niin epämiellyttäviä. Mies sytytti tupakan, poltti sitä kiivaasti, tuntui ärtyvän pienistäkin asioista, jopa siitä että nuorempi potki kengillään kiviä ja hiekkaa..
Mies hymähti, ei häntä kiinnostanut mitä poika tunsi siitä että hän oli sanonut vastauksen pojan kysymykseen. Rantakin oli jo sivummalla kun he kävelivät asfaltilla. Seiichistä tuntui, että hän olisi vaikka voinut juosta pois repien hiuksia ja huutaen samalla ettei kestänyt enään. Mutta jostain pienestä kohteliaisuussyystä hän ei sitä tehnyt, vaan yritti esittää kylmänrauhallista, kohtaloonsa sidottua miestä. Sille ei sinäänsä ollut kelpoa syytä, mutta Seiichi ei pitänyt tunteidensa näyttämisestä kovin avoimesti, ne johtivat hankaluuksiin.

Katse käväisi kerrostaloissa. "Jossakin noista poika varmasti asuu.." Seiichi ajatteli, poltti jälleen tupakastaan sen muutaman viimeisen henkäyksen ja heitti sen asfaltille savuttamaan onnettomasti, sopivasti katuvalon kohdepiiriin.
Seiichi ei niinkään kaivannut sitä kaupungin vilskettä, rauhallisempi paikka olisi ollut omiaan juuri sillä hetkellä. Kellokin oli varmasti paljon, pimeydestä ja känniläisistä päätellen. Seiichin teki mieli jälleen olutta, mutta viimeinen oli mennyt kävellessä, eikä rahaa ollut enempää mukana turvallisuussyistä.

Mies katsoi sivusilmällä Sugiyaa, joka oli jälleen alkanut puhumaan. Hän pisti huomiolle, että nuroempi oli kutsunut häntä nimeltä, yrittikö toinen olla liiaksikin tuttavallinen? Seiichi ei kuitenkaan jaksanut siitä välittää, kutsukoot Sugiya miten halusi, pian tiet erkanisivat ja se tuntui helpottavalta.
Kysymys, jonka nuorempi esitti, kaivautui syvälle mieheen ja katseessa kävi murhaava sävy. Seiichi oli pitkän aikaa hiljaa, kääntäen katseensa eteenpäin. Katse ei sanonut mitään, se oli tyhjä, tumma ja tavoittamaton. "Haluanko..?" mies ajatteli, hidasti askeliaan, kunnes pysähtyi kokonaan. He olivat jo lähes kerrostaloilla, matkaa oli ehkäpä alle sata metriä.
"Sä varmaan osaat tästäkin kotiis.." Seiichi sanoi tyhjällä äänellä, kääntyi ympäri ja lähti suuntaan josta he olivat tulleet. Hän menisi kotiinsa eikä tulisi päiviin ulos, ajaisi itsesä hulluuden partaalle. "Mä en halua unohtaa.." mies ajatteli kun lähes juoksi kerrostaloista poispäin, takaisin rantaa kohden. Seiichi ei todellakaan haluaisi unohtaa, hän kyllä jaksaisi muistaa Sugiyaa, mutta samalla tahtoi toisen pois elämästään, kukaan ei tunkeutuisi hänen maailmaansa, hänen valtakuntaansa. Parempi oli olla yksin muistoineen. "Haluaisitko unohtaa minut? Siinä sinä et onnistu, niin kauan kuin olet minun verta ja lihaani!" Seiichin isän sanat soivat miehen päässä. Hän piti päästään kaksin käsin kiinni, irvisti ja tahtoi vain kotiin.

//Hmm, nyt jotain edistystä johonkin suuntaan, Seiichi lähtenyt jo poispäin, pitkälle pitkälle pois. tuli joku ihme himo kirjoittaa ja kello on jo 20 yli 12.. xD ahahah. Joo mutta joo. Tekee hirveesti mieli limsaa tai mehua, mutta kun ei oo.. ;__; huomenna pitää käydä kaupassa.. : P Tulikohan tästä lyhyt vai keskitasoa, vai hieman pidempi, hmm... //

[Sugiya Kuroda]

"No ihan totta." Sugiya nälväisi takaisin ja antoi hiljaisuuden kaikua taas jatkaen kävelyään melko lailla pää tyhjänä. Ennen kuin hän huomasikaan. Huomatessaan miehen hiljaisuuden hänen kysymykseensä hän vilkaisi tätä olkansa yli ja huomasi tämän hidastavan vähän ja sitten pysähtyvän. Sugiyakin pysähtyi ja tuijotti miestä ilmeettömästi ja ilme hieman valahti kun mies vaan sitten yhtä-äkkiä kääntyi paikoiltaan ja lähti kävelemään poispäin.
"Joo kyllä minä.." hän sanoi heikosti vähän typertyneenä. Miksi mies oli mennyt yhtä-äkkiä niin oudosti. Ilme oli jotenkin mennyt oudon tyhjäksi. Oliko hän sanonut jotain väärää? Sugiya muisteli mitä oli sanonut, mutta ei ymmärtänyt vieläkään. Olisi tehnyt mieli juosta suoraan perään, mutta päinvastoin hän lähti juoksemaan pää kolmantena jalkana kohti kotia joka oli vain parin korttelin päässä. Hän halusi juosta pois kaikesta ja pyyhkiä mielestään Seiichin tyhjän ilmeen ja kaiken illan aikana tapahtuneen. Huomenna hän olisi varmaankin vielä enemmän sekaisin kaikesta, pystymättä itse unohtamaan ihmistä jonka oli tavannut ja menettänyt heti sen jälkeen.

Juoksu oli juuri sellaista juoksua mitä yleensä lapsena juostaan. Jalat kantoivat kuin siivet ja hänelle oli ihan sama miten kädet huitoivat koska kukaan ei ollut näkemässä. Kurkkua alkoi kuristaa hänen pysähdyttyä kotioven eteen ja tarttuen tapun oveen kaksin käsin. Turhautuneena hän ryskytti sitä pariin kertaan ja manasi edelleenkin että se oli lukossa. Katse ponnahti kohti ikkunaa minkä hän tiesi olevan olohuone. Valoa ei näkynyt. Ylemmissä kerroksissa näkyi valoa, sen yläkerran ämmän kämpässä jolla oli tapana mulkoilla häntä aina verhojen raosta. Nainen kuvitteli häntä jonkinmoiseksi nuorisorikolliseksi. Nainen ei ollut edes viittäkymmentä mutta näytti jo suurinpiirtein eläke-ikäiseltä. Sugiya sylkäisi maahan ja seisoi tumput suorina paikallaan ja tuijotti kotinsa ikkunaa ikään kuin olisi yrittänyt saada ajatuksen voimalla valot syttymään, että hän näksi että oli erehtynyt ja joku olikin sittenkin kotona. Valo ei syttynyt vaikka hän kuinka tuijotti. Yläkerran ämmän kaihtimet liikkuivat ja pari silmiä ilmestyi tuijottamaan kaihdinten raosta. Sugiyan olisi tehnyt mieli näyttää keskisormea, mutta yritti näyttää sitten siltä että siinä kadulla iltamyöhään seisoskelu oli tarkalleen sitä mitä hän halusikin tehdä.

Jalat kantoivat sitten poispäin kodista. Hittoako hän mitään tekisi siinä ulkopuolella jos kerran ketään ei tulisi kotiinkaan. Teki mieli taas pistää juoksuun, mutta hän lähti sitten kävelemään rantakatua pitkin takaisin sinne mistä oli tullutkin. Jonkun matkaa käveltyään hän näki maassa Seiichin tupakan katuvalon valossa. Se savusi edelleen. Poika etsi automaattisesti katsellaan miestä ja oli näkevinään jonkun vaalean hahmon jossain kauemana lähtien sitten seuraamaan koska ei oikeastaan keksinyt edes muuta.

'Olet säälittävä..' hän sanoi itselleen ja huokasi. Ilta tuntui taas yhä vaan pimeämmältä ja kylmemmältä. Kaupungin valot ja epämääräinen porukka mitä siihen aikaan liikkui ei miellyttänyt häntä laisinkaan. Kietoen kätensä ympärilleen ja kuunnellen omien askeltensa ääntä yössä hän tunsi olonsa vielä juurrettomaksi ja yksinäisemmäksi kuin vähään aikaan.

// Just sain vähän ennen kirjotettua kun pitää lähtä 8DD Hassua kun Sugiyalla ei ole porukat kotona jonain sunnuntai(?) iltana.. No ihan sama joku syy on kuitenki.
Ihan sopivan mittanen tuo on : D kirjottaa aina sen verran mitä sitä tekstiä tulee. //

[Seiichi Takedo]

Seiichi ei edes katsonut taakseen, hän ei halunnut nähdä Sugiyaa ja kuulla toisen painostavia kysymyksiä siitä että Seiichin pitäisi kertoa elämästään. Hän ei halunnut kuulla toisenkaan elämästä, oli parempi olla ilman tuttavia tässä maailmassa, kaikki olivat pahoja ja tuottivat miehelle tuskaa.
Miehen vauhti hidastui kävelyksi, mutta hän edelleen piti päästään kiinni kaksin käsin ja irvisteli. Hänen isänsä sanat kaikuivat päässä kuin eivät tulisi koskaan sieltä lähtemäänkään. Seiichi tukisti hiuksiaan, oli pakko saada sanat pois päästä, oli pakko unohtaa..

Hetkeksi hän kyykistyi maahan, painoi päätänsä alemmas ja antoi käsiensä valahtaa sivuilleen. "Musta ei oo mihinkään.. Niin kauan kuin mä olen sun verta ja lihaasi.." Seiichi alentui isänsä aatteeseen, hän ei voisi unohtaa. Sugiya oli varmasti kuten hänen isänsä, manipuloivilla sanoillaan satuttaisi miestä. Ei semmoista ihmistä voisi unohtaa, mutta voisiko sellaiselle antaa mahdollisuuden? Seiichi ravisti päätänsä, nousi ylös ja jatkoi kiivastahtista kävelyä kohti kotiansa.
"Saatana.." mies kiroili mielessään, ilta oli ollut todellakin helvetillinen. Hetkeen hän ei ollut edes muistanut isänsä kyseisiä sanoja, mutta poika sai ne muistamaan hänet. Oliko siitä mennyt viikkoja vai kuukausia, sitä Seiichi ei tietänyt, ei hän tiennyt edes kunnolla mikä päivä oli, mutta kuukaudesta hänellä oli jotain tuntua, sen näki luonnosta.

Mies oli varmasti kävellyt jo monta kilometriä sitä asfalttitietä rannan vieressä, ei koskaan kääntynyt katsomaan taakseen. Pikkuhiljaa hän ehkä alkoi jo vähän rauhoittumaan ja sytytti sitten tupakan, jota poltti kuitenkin erittäin kiivaasti. "Ihan sama.." mies murahti itselleen. Muisto pojasta kuitenkin säilyisi hänen päässään, vaikka poika itse oli sitä vakavasti epäillyt.
Ja jos hän vielä kohtaisi pojan, hän käyttäytyisi varmasti aivan samalla tavalla kuin aikaisemminkin, välinpitämättömästi. Ehkäpä hän antaisikin toisen olla elämässään, muttei tekisi siitä sen suurempaa numeroa. Sugiya saisi tulla ja mennä niin kuin halusi.

Seiichi läppäsi itseään päähän. Kaikki tämäniltaiset tapahtumat saivat hänet suorastaan sekoamaan. Kuka oli edes sanonut että hän näkisi pojan? Hänenhän piti vältellä Sugiyaa parhaansa mukaan. Mies sylkäisi maahan ja heitti loput tupakasta pois, savuttamaan maahan niinkuin oli aikaisemminkin tehnyt. Nyt hän sentään tiesi missä suunnalla poika asui, ehkä hän alkaisi seuraamaan poikaa..?

//Offit jäi hemmetti enkä oo vieläkään saanut sitä kahvinhakua aikaiseksi, kirjoitin vain kuin hullu. Ei siitä nyt mikään kovin pitkä tullut, mutta jos olisin vastannut aikaisemmin siitä olisi tullut paaaaaaaaaaaljon lyhkäisempi, hyvää varmaan siis kannattaa odottaa.. hemmetti. xD
Joo, sunnuntai-ilta, ehkä ne on jossain kylässä tai jotain. xD Hahahahahaa. sdfmfdfd. .....//

[Sugiya Kuroda]

Aikansa käveltyään Sugiya oli varma että kauempana kävelevä vaalea hahmo oli Seiichii. Ajatus sai hänet samaan aikaan pakokauhun valtaan että vatsassa muljahtamaan ilkeästi. Mitä hittoa hän oikein kuvitteli tekevänsä kun seurasi miestä tähän tyyliin? Hän hidasti vaistomaisesti tahtiaan kun huomasi tulevansa liian lähelle ja tätä jatkui aika pitkän aikaa. Olo oli aika omituinen eikä hän oikeastaan tiennyt mitä oli tekemässä.
Sugiya ei ehtinyt kauaa aikaa tallustaa mietteissään yksiksensä kun kuuli kovaäänistä puhetta ja naurunkäkätystä joka kantoi seuraavan nurkan takaa. Ääni lähti viiden hengen naisporukasta joista osa näytti olevan aika lailla aineissa tai pilvessä tai muuten vaan humalassa, syntymähumalasta ei tässä tapauksessa voinut olla kysymys. Naiset olivat tulossa häntä vastaan. Sugiya nosti kaulustaan paremmin ja yritti olla kiinnittämättä huomiota moiseen kanaparveen. Humalaiset ihmiset nyt muutenkin olivat arvaamattomia varsinkin joukossa jossa tyhmyys yleensä tiivistyi. Poika tunsi katseet niskassaan ja häntä kylmäsi että nyt oli niin vähän ihmisiä liikkellä. Seiichii minkä hän oli kuvitellut olevan edessään oli joko kääntynyt jostain nurkasta tai sitten oli vain kadonnut kuin tuhka tuuleen.

Kohentaen tahtiaan hän vilkuili syrjäsilmällä naisporukkaa yrittäen ohittaa nämä aivan normaalisti. Vaaleatukkainen nainen jolla oli erityisen runsas kaula-aukko osoitti sormellaan Suigiyaa ja sanoi jotain pitkätukkaiselle naiselle jotain niin kuuluvasti että muutkin naiset sen ilmeestä päätellen kuulivat. Pitkätukkaisella naisella oli kävelytyylistä päätellen katkennut korko ja tämä katsoi Sugiyaa pitkään ja purskahti sitten nauramaan. Pitkätukkainen vilkaisi muita sanoen sitten jotain ja vaaleatukkainen hänen vierellään veivasi kättään ilmassa ja huusi: "Hei poika! Sinä just siinä! Läheppä viettämään iltaa ja viihdyttämään meitä. Tässä olisi pari kypsää naista miehen tarpeessa!"
Kommentti sai naisporukan uudestaan nauramaan ja Sugiya punastui hiusrajaansa myöten ja häntä teki mieli kääntyä paikallaan ja lähteä juoksemaan sinne mistä oli tullutkin. Jos hän
jatkaisi matkaansa samaan suuntaan (ja suuntaan missä tiesi myös Seiichiin kävelevän) hän joutuisi tuon naisporukan keskelle ja ohitus tuntui jokseenkin epämiellyttävältä. Karkuun juokseminen taasen tuntui aivan naurettavalta vaihtoehdolta.

"Joo tuota ei. Kiitos vaan ehdotuksesta, mutta ei kiitos." Sugiya sanoi melko kovaan ääneen minkä sanominen kirvoitti naurua taas naisporukasta.
Pienikokoisin naisista jolla oli lyhyt tukka joka oli leikattu muodikkaasti vinosti oli kai päivänsankari. Sen mitä naisten pulputuksesta Sugiya oli saanut selvää kyse oli polttariporukan
tulevasta morsiammesta ja tämä lähti kävelemään vaaleatukkaisen kanssa häntä vastaan ripeämmin kuin muut ja Sugiya vaihtoi kadunpuolta. Vaistomaisesti jäykistyen kun aaleatukkainen tarttui häntä olkapäästä Sugiya yritti jatkaa matkaa, mutta muut tytöt tukkivat leikkisästi tien.
"Älä nyt viitsi olla ilonpilaaja." Pitkätukkainen sanoi ja mutristi alahuultaan pettyneen näköisesti.

"..minulla on kiire joten jos tästä." Sugiya huokasi ja yritti tunkeutua kahden naisen välistä. Ote hänen olkapäästä tiukkeni ja vaaleatukkainen nainen painautui häneen kiinni edestäpäin että oikea rinta puristui hänen rintaansa vasten. Jostain syystä se ei tuntunut miltään.
"Aiotko tosissaan lähteä noin kylmästi." sanoi vaaleatukkainen joka kiehnäsi hänessä saamatta ihan haluamaa tulostaan. "Eikö edes seuraksi?" Sugiya puisti päätään ja työnsi oikella kädellään vaaleatukkaista naista kauemmaksi itsestään.
"Joo en edes seuraksi." poika tuhahti ja lähti kävelemään. Niinsanotun pettyneen kuuloisia ääniä pääsi naisten suusta naurun seassa ja poika näkyi unohtuvan melko pian joukon lähtiessä harhailemaan omaan suuntaansa.

// öh joo tuli vähän ihmejuttua mikä ei liity välttämättä koko juttuun ollenkaan ellei Seiichii kuule jotain ääniä jostain tai näe tuota taphtunutta random härötystä. Teki mieli kirjottaa jotain omijani joten tein sitten niin. Köhköh. Saitpa jotain lukemista XD Sorry. Seiichiin asunnolle vois tehdä jo kohta oman töpön jos se pääsee sinne jo kohtaa? Vai jatketaanko vaan tähän topiikkiin vai miten x) *hieman sekaisin ja aamu pöpperössä vaikka on jo melkein päivä puolessa* Koeta kestää tämmösiä randomeita Ei tarvitte vastata yhtä pitkästi.

Ainakin selviää Sugiyalle että naiset ei tunnu missään jos päästään vähän lähikontaktiin. //

[Seiichi Takedo]

Mies ei edelleenkään katsonut taakseen, ei edes ottanut huomiota naisporukkaan joka tuli vastaan ja yritti saada hetken aikaa mukaansa. Tyynen rauhallisesti Seiichi käveli portaita alas rannalle kuin ei olisi naisia huomannutkaan ja katosi sitten pimeyteen. Mies ei tahtonut vielä mennä kotiin, hän halusi taas rannalle, istumaan, haistelemaan merituulta ja olla itsekseen. Vaikka kotikin oli aivan lähellä mies päätti vielä tappaa aikaa nukkumiselta tai kotona vetelehtimiseltä.

Naisporukan äänet kaikuivat hyvin rannalle. Seiichi inhosi tuollaisia kovaäänisiä naisia, muttei uskonut äitinsä koskaan olleen sellainen. Hän uskoi äitinsä olleen lähes yhtä hiljainen kuin hänkin, kaunis kuin lumi, muttei viaton. Itsemurhan tehneet eivät olleet koskaan viattomia. Miehellä oli vain muutamia muistoja äidistänsä, mutta hän ei tiennyt olivatko ne tota.
Hetken sen jälkeen kun naisporukka oli puhunut kovaäänisesti Seiichi luuli ainakin kuulevansa nuoren pojan puhuvan. Hän ei ollut kiinnittänyt huomiota naisten sanoihin, antoi vain niiden valua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, niin kuin normaalisti lähes kaiken.

Jostain syystä mies nousi ylös ja lähti kävelemään takaisin tielle päin. Näin hän ei tehnyt normaalisti, mutta tällä kertaa hänen oli pakko mennä. Seiichi kiiruhti askeliaan kun näki jo hahmoja, mutta hidasti sitten hieman, jääden pimentoon. "Sugiya.." Seiichi ajatteli hölmönä, pysähtyi paikoilleen. Miksi poika oli seurannut häntä?
Hän erotti naisten äänet ja puheen selvästi, ne tahtoivat pojasta seuraa. Sugiya ei suostunut, mikä jollain tapaa helpotti Seiichiä ja osoitti hänen ajatukset oikeiksi. Naiset lähtivät, kun tajusivat etteivät saisi pojasta seuraa, mutta naureskelivat vielä jotain ja mekkaloivat. Hiljaa mies käveli muutaman metrin portaiden juureen ja käveli ne vielä hiljempaa ylös.

"Sähän oot suosittu." Seiichi sanoi pojalle tultuaan ylös, ei katsonut lähellekään pojan suuntaa. "En kyllä oo kateellinen." mies jatkoi, kaivoi tupakan ja sytytti sen.
Sivu silmällä hän vilkaisi Sugiyaa.
"Tule nyt sitten." hän sanoi ja lähti kävelemään kohti kotiansa. Tiedä sitten mikä pojan syy oli, ettei toinen ollutkaan mennyt kotiin, se ei kiinnostanut Seiichiä.

//Hahaa, vastasin ja kello on jotain yli puoli kolme yöllä! xDD Kenellä on vuorokausirytmi sekaisin, häh? XDD asjkhsdakjshada joo.. -_-" jotain Kagrra,:aa tässä kuuntelen samalla, oon outo. :0
Tota oli kivaa lukea, vielä kivempi se olisi ollut jos sä olisit jättänyt sen silleen että ne naiset olisi jatkaneet Sugiyan kiusaamista, mulla olisi ollut niin hyvä vastaus siihin! AH! Mutta ei sitten..! ,__, Snif.
Nyt Klahaa vuorostaan. <3
Umm... Mun kissan nimi on Töpö! XD <3 Ainakin vielä sun viesti tähän, sitten voisi tehdä Seiichille kämpän. [Seiichi muuten yhdellä ii:llä, ei Seiichii. XD] Että näin "Shugiya". x) [PAKKO!] Öö, en nyt tiä kuinka pitkä tästä tuli, mutta toivottavasti kelpaa. 8)//

[Sugiya Kuroda]

Nähdessään Seiichin hieman kauempana Sugiya pysähtyi paikalleen ja naurahti miehen kommentille hänen suosiostaan.
'Ei minua kyllä yhtään haittaisi vaikka olisitkin mustasukkainen..' poika ajatteli mielessään ja otti muutamia juoksuaskelia kiiruhtaen Seiichin rinnalle.
"Tuota minä.." hön aloitti sanomaan hiljaisesti, mutta nielaisia sitten sanottavansa päättäen unohtaa sen. Ehkä olisi vain parasta jättää syyt sikseen ja seurata miestä kiltisti kun tämä ei pistänyt hänen tuloansa pahakseen. Rinnassa läikähti mukavan lämpimästi myöntävästä vastauksesta. Vastauksesta mitä hän ei ollut edes sanonut ääneen. Eikä poika ollut varma olisiko hänellä edes ollut rohkeutta. Onni oli se että sanoja ei tarvittu. Katsoen kiitollisena ja hymyillen miestä hän kuuli vielä kun naisjoukko piti meteliä kauempana ja huusi heidän suuntaan jotain vihellysten kera. Sugiyasta tuntui että hän ei edes haluaisi tietää mitä sanottavaa humalaisella naisporukalla oli.

Käänne mihin ilta oli hänet johtanut kuljetti Sugiyaa tämän vanhemman miehen rinnalla kohti miehen kotiin. Hän ei oikeastaan osannut edes jännittää vielä, mieli oli kuulas ja tyyni ja paha olo oli kaikonnut hetkeksi jonnekkin kauas pois. Aivan kuin näin kaiken kuuluisikin mennä. Hän ei oikeastaan koskaan uskonutkaan kohtaloon, mutta sen hän tiesi että hän kuului jonnekkin, mutta ei vain ollut löytänyt sitä paikkaa minne kuului.

// "..mutta hän ei tiennyt olivatko ne tota." XD Haha pääsin itekkin nipottamaan vähän. No mulla on varmaan 192928 typoa tuossa, en ehi nyt tarkistamaan ku pitää jatkaa lukemista. Laitoin nyt tämän lopetusviestin äkkiä että pääset tekemään sen kodin (; D ; D ; D ; D ; D ; DDD hihihi.)
Aagh olisi pitänyt pistää kiusaamista jatkumaan : DDD saat vaikka kertoa joskus mitä oisit pistänyt (dääm) Nyt takasin lukemaan. Vähä lyhyttä mutta kun sun tähän ei tarvitte tavallaan reagoida niin eipä se kait mitään. Vastaa pian Kuha jaksat. //